Mediassa on kohistu kohtalaisen paljon huumausainerikosten määrästä Blockfest-tapahtumassa. Keskitytään siis tässä reportaasissa siihen olennaiseen, eli musiikkiin. Musiikki nimittäin on monilla erityisen tärkeä osa elämää ja elämä taas on parasta huumetta. Varsinkin silloin kun on 41 astetta kuumetta. Mikäli suomiräpäytykseen viittaava vitsi sallitaan.
Blockfest aiheutti ennakkoon kohua myös aikataulunsa takia. Nas esiintyi ennen JVG:tä ja näin ollen oli leikkisästi JVG:n “lämppäri”. A$AP Rocky taas “lämppäsi” Cheekiä. Toki nämä ovat ymmärrettäviä valituksen aiheita, mutta nyt festit on festattu ja all good everything.
Blockfestin “littoisimmat” hetket koettiin Tent Stagella. Yleisö oli osaavan välisoittorepertuaarinkin ansiosta jatkuvasti täydellä innolla liikenteessä ja viinakin tuntui virranneen kohtalaisella tahdilla jo ennen ilta kuutta. Toki asiaa tukee myös ihmisten paluu elämykselliseen arkeen näin alkavan syksyn kynnyksellä. Tarkkavainuisimmat saattoivat havaita myös ajottain tietynlaista kummallista hajua ilmassa.
Tent Stagessa nähtiin perjantaina monia kiinnostavia nimiä. Melkeinpä aina vakuuttavasti suorittavan Gasellien lisäksi ennen ulkomaisia akteja nähtiin niin nuoria potentiaalisia kykyjä (Chrizay, Djangomayn, Kingfish, Specks) pursuava Yungin Takeover kuin myös Eevil Stöö.
Stöösniin mennessä yleisö oli liekittynyt melkoiseen tunnelmaan ja Nuoren Derrickin oli helppo nakuttaa Predatorilta varastetulla vehkeellään tiensä yleisön sydämiin. Sydämistä oli taas Eevil Stööllä helppo työ kuoriutua kaikkien mahdollisten kanaverkkojen läpi yleisön tajuntaan.
Vaikka Eevil Stöö onkin Eevil Stöölle sopivaan tapaansa edennyt kesän festarikeikoillaan kovin samankaltaisella kaavalla, niin yleisöön se uppoaa edelleen kuin udon keitinveteen.
kuva: Samu Hintsa
Samantyyppisten keitinvesien ystävien lukumäärä varmastikin lisääntyi ruotsalaisen yskänlääkerapin valovoimaisimman apteekkarin, eli Yung Leanin aloitettua keikkansa. Yung Leanin livekunto herättää usein epäilyksiä. Moni pitää artistia turhankin lakonisena, hieman jopa laiskana live-esiintyjänä. Tampereella siitä ei ollut merkkiäkään. Yung Lean veti todella energisen keikan ja vaikutti nauttivan erityisen paljon. Yleisö räppäsi mukana siihen malliin ettei varmastikaan kenellekään jäänyt epäselväksi, että mikä sieltä Afghanista onkaan peräisin.
Yung Leanin jälkeen oli mielenkiintoinen kontrasti lähteä katsomaan G-Eazyn stadionräppiä. G-Eazylla on toki omat hittinsä, mutta mukaansa tempaava uhmakkuus jää usein uupumaan. Sellainen uhmakkuus mitä FDT Remixin verse sai tietysti aikaiseksi. G-Eazy kerää varmastikin Suomessa enemmän yleisöä mitä Big Sean, mutta musiikillisesti Big Sean olisi lunastanut Stadionilla paremmin paikkansa. Big Sean nimittäin näytti Tent Stagen teknisistä ongelmista huolimatta rap-shown mallia.
Big Seanilla on kolmenlaisia kappaleita: aggressiivia kuten Paradise, yhteislauluun innoittavia kuten My Last ja fiilistelyyn sopivia biisejä kuten Play No Games. Pienehköjä kauneusvirheitä koettiin jälkimmäisten kappaleiden kyseenalaisella sijoittelulla. Tämän tyylisiä on toki keikalla mukava kuulla, koska artistin olisi helppo luottaa pelkkään “kovaan menoon”. Olisi kuitenkin parempi, jos kovan menon jälkeen ei suoraan hypättäisi sohvan pohjalle, vaan enemmänkin fiilisteltäisiin hetki ja sen jälkeen nostettaisiin tempoa ylöspäin. Onneksi Sean ei kuitenkaan liialti toteuttanut vastaavaa vaihtelua ja loppua kohden mentiin jo tasaisella sykkeellä eteenpäin.
Olikin huomattavaa, että vaikka kello osoittikin uhkaavasti Nasia, niin yleisössä tehtiin u-käännöksiä aina vain kiimaisimpien kappaleiden pärähtäessä ilmoille.
Hieman ikävän varjon keikalle jättivät ääniongelmat, jotka aiheuttivat anniskelualueen puoleisella yleisössä ihmetystä. Ajottain kappaleet eivät kuuluneet kuin toiselta puolelta lavaa ja useimmiten nämä häiriöt “onnistuivat” tulemaan ikävimpinä hetkinä. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Guap-kappaleen droppi, jonka johdosta suurimmat energiat jäivät väkisinkin purkautumatta. Big Sean on kuitenkin muuntautunut todelliseksi ammattilaiseksi ja olisi varmasti vetänyt keikkansa vaikka ilman valaistusta. Jos niin ikävästi olisi vain sattunut käymään. Todettakoon jo tässä vaiheessa ettei vastaavia ongelmia kuultu kuin nimenomaisen Big Seanin keikalla ja esimerkiksi lauantaina Gettomasan aloittaessa kaiuttimet paukkuivat jälleen todella lujaa. Mikä on tietystikin vain positiivinen asia.
Nasiin ei ylisanat riitä. Legenda, esikuva ja supertähti. Nas veti viikonlopun kovimman keikan ja pelkkään nostalgia-/klassikko-mehusteluun ei vaivauduttu. Se olisi jopa ollut ymmärrettävää. Räppärihän oli kuvaamassa DJ Khaledin kanssa musiikkivideota Bahamalla, mutta Nasilla olikin virtaa kuin DJ Khadelin matkalatureissa. Se on major key.
Nas muistutti keikallaan hiphopin arvoista: monta eri musiikkityyliä ja sitä hip hop on. Kaikelle on sijansa. Siinä on monessakin mielessä monelle opittavaa. Nas tietystikin hyödynsi tilaisuutensa soittamalla pienen pätkän klassista musiikkia. Kovinkaan pitkää uraa ei tarvitse tehdä FBI:lla arvatakseen, että seuraavaksi kuultiin tietystikin I Can. Kappale on yksi Nasin todellisista uran keskivaiheen helmistä.
Nas suoritti niin suveriinilla ammattitaidolla, että keikka meni kuin huomaamatta alusta loppuun. Huipennuksena kuultu I Can aiheutti kylmät väreet jo muutenkin viileässä Tampereen illassa.
Lauantaina tapahtui, muttei sattunut
Festarien aloituskeikat ovat aina haastava rasti. Olosuhteista riippuen usein myös katsojille. Töölön Ketterä oli kuitenkin onnistunut hinaamaan kohtalaisen määrän yleisöä jo kello kahdelta ja yleisö sai kiitokseksi melkoisen keikan. Ketterä suoritti samanlaisen tehtävän myös Sidewaysissä, jossa homma toimi myös mainiosti. Nyt kesäkuusta lähtien keikkavire on parantunut entisestään ja materiaaliakin tullut lisää. Ketterä toki käytti kolmesta vartistaan vieläkin noin puolituntia, mutta käytti sen vakuuttavasti.
kuva: Samu Hintsa
Grimen murtautumisesta mainstreamiin on jauhettu riittämiin, joten siihen analyysiin ei tarvitse lähteä. Ketterä hyödyntää tilanteen esimerkiksi räppäämällä Skeptan Shutdown-biitin päälle. Vastaavaa temppua on toki suorittanut myös Gasellit 2006-kappaleensa kanssa. Töölön Ketterässä onkin jossain määrin paljon samaa mitä Gaselleissa. Nuoria miehiä, jotka tekevät vain sitä omaa juttuaan. Molempia yhdistää myös se, että jos haluat nähdä hyvän rapkeikan, kannattaa valita edes jompikumpi.
Samaa hyvää livekuntoa on ylläpitänyt myös Gettomasa, joka vannoo perinteisen räpin nimeen. Gettomasa on mc, joka osaa ottaa yleisön haltuun. Biisejä tulee ripeällä tahdilla ja yleisöä huudatetaan hienoilla yllätysmomenteilla. Esimerkiksi Missä oot poika -kappale tuli kuin puskista. Enää puuttui vaan Jodarok, jota ei lavalla asti kuitenkaan nähty. Sen sijaan yleisölle tarjottiin kuitenkin uunituoretta remixiä JVG:n Raiders-kappaleesta, sekä dj:nä toimineen Lytän omaa kappaletta, Hoidetaan.
Lauantaina oli mahdollista nähdä Yungin Takeoverin tapaan mielenkiintoinen trio, mutta tällä kertaa Street Stagella. The Three Smiths eli Gracias, Noah Kin ja Ekow ovat sen verran vakuuttava trio, että homma voisi toimia kokonaisella levylläkin.
VLONE-merkkiin pukeutuneesta A$AP Rockysta huokuu maailmantähden elkeet ja karismassakaan ei häviä vielä isommille nimille. A$AP Mobin nouseva nimi A$AP Twelvyy toimi tuplaajana.
Rockylla oli aluksi ilmeisesti pieniä ongelmia keikan sujuvuuden kanssa. Rockyn materiaalilla voisi toki pitää halutessaan vaikka viiden minuutin taukoja ja siltikin yleisö olisi innoissaan. Alkupuoliskolla oli kuitenkin pientä hapuilua ja dj:lla tuntui olevan sormet hieman kohmeessa. Mikä ilmeisesti häiritsi myös Rockya, joka meni lavan reunalle muutamaan otteeseen sanomaan jotakin.
Onneksi “tauot” eivät ottaneet loppua kohtiin juurikaan roolia. Viimeistään erikoisuutena keikalla kuullut lyhyet pätkät House of Painin Jump Nroundista ja Nirvanan Smells Like Teen Spiritistä saivat yleisön täysin Rockyn pauloihin. Loppu olikin hittien vyöryä aina setin päättäneeseen Playboy Cartin What-kappaleeseen asti.
kuva: Samu Hintsa
Mikäli dj-touhut vielä mainitaan, niin Post Malonella oli asia hieman päinvastoin. Dj aloitti keikan soittamalla useamman eri esittäjän kappaleen ja Post Malone asteli lavalle vasta noin kymmenisen minuutin kuluttua siitä. Post Malonella ei montaa omaa kappaletta vielä ole, joten toiminta oli hyvin ymmärrettävää. Malone piti vakuuttavan shown ja yhdet viikonlopun komeimmista yhteislauluista, ellei komeimmat (ainakin Tent Stagella) kuultiin Go Flexin ja White Iversonin aikana. White Iversonissa jopa sen verran komeasti, että yksi viime vuoden suurimmista hiteistä kuultiin kahteenkin otteeseen. Lisäpisteitä myös Fletwood Macin Dreams-kappaletta samplaavasta Hollywood Dreams / Come Down -kappaleesta.
Travis Scottin peruutus oli tietystikin pettymys, mutta vahva veikkaus on, että etenkin yleisön energiatasolla Malone sai paljon korvattua. Hieman yliajallekin soitellut dj liekitti yleisön vielä todella innokaaksi ja lopulta Ruger Hauer pääsi päättämään festarit todella marinoituneen yleisön edessä.