HS: Turun yliopiston tutkijat selvittivät musiikin soittamisen vaikutusta juuston makuun – ei ensimmäinen kerta kun asiaa tutkitaan: maku parani hiphop-klassikolla

Juusto kypsyy ilmeisesti parhaiten A Tribe Called Questin tahdissa.

15.02.2022

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään Turun yliopiston tutkijoiden tekemästä selvityksestä siitä, miten musiikki vaikuttaa juustoihin. Tutkimuksessa oli mukana kaksitoista juustokiekkoa, joille soitettiin erilaisia kappaleita neljän kuukauden ajan, sekä kolme verrokkikiekkoa, jotka kypsytettiin hiljaisuudessa.

Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia vaikutuksia ääniaalloilla voi olla juuston mikrobistoon ja bakteereihin. Juustoille soitettiin lyhyitä eri äänitaajuuksiin ja tempoihin tehtyjä kappaleita, ja testitulokset selvitettiin aistihavaintojen lisäksi laboratoriokokeilla. Koekappaleissa oli selkeitä eroja.

Inspiraationa Turussa tehdylle selvitykselle toimi hieman vastaavanlainen Sveitsissä jo vuonna 2018 tehty koe. Muun muassa Swissinfo uutisoi tuolloin Burgdorfin yliopiston tekemästä tutkimuksesta, jossa kahdeksalle kymmenkiloiselle emmental-kiekolle soitettiin erilaista musiikkia ympäri vuorokauden.

Eikä mitä tahansa musiikkia: juustoja altistettiin muun muassa teknolle, ambientille, rap-yhtye A Tribe Called Questin biisille Jazz (We’ve Got), Mozartin Taikahuilu-oopperalle ja Led Zeppelinin Stairway to Heavenille. Yksi kiekko jätettiin vertailukappaleeksi ilman musiikkia.

Sokkotestissä arvioitiin juustojen makua, hajua ja aromeja. Kiekko, jolle soitettiin räppiä osoittautui selkeäksi voittajaksi vahvan hajunsa ja makunsa ansiosta. Sen lisäksi se erottui tekstuurinsa ja ulkomuotonsa puolesta merkittävästi muista testikappaleista.

HS mainitsee jutussaan, että myös joissakin viinitarhoissa on tapana soittaa musiikkia kypsytysprosessin aikana. Muuttuisikohan viini Gambinaksi, jos sille soittaisi Rytmihäiriön biisejä?

Koko selvitys turkulaistutkimuksesta luettavissa Helsingin Sanomien sivuilla.

Lisää luettavaa