Humpuukia vai tulevaisuutta? Uudet katsojille tarkoitetut nappikuulokkeet pyrkivät parantamaan keikkojen soundia

Nyt on päheät kuulokkeet.

04.06.2015

Doppler Labs on tekemässä nappikuulokkeita, jotka toimiessaan oikein saattavat mullistaa keikoilla kävijöiden elämän.

Doppler Labs tekee Here Active Listening System -korvakuulokepareja, jotka toimivat langattomasti puhelimeen ladattavan ohjelman kanssa. Ohjelman avulla käyttäjä voi hallita ympäröiviä ääniään sen taajuuskorjaimen avulla. Käyttäjä voi kikkailla bassotaajuuksien, diskantin ja muiden äänitasojen kanssa. Ohjelmasta löytyy myös keinoja, joiden avulla ympäröiviin ääniin voi lisätä vaikkapa vinyylin rahinaa, kaikua ja muita vastaavanlaisia efektejä. Ohjelmasta löytyy myös omat tilansa esimerkiksi näppäimistön kolinan vaimentamiseen, itkevän lapsen hiljentämiseen ja vaikkapa muiden isommassakin huoneessa olevien ihmisten salakuuntelemiseen.

Doppler Labsin toimitusjohtajan Noah Kraftin hehkutuksien mukaan esimerkiksi intiimin keikkatilan akustiikan muuntaa ohjelman avulla jättimäistä festarilavaa tai konserttisalia vastaavaksi.

Aparaatin toimivuudesta voi toki olla epäileväinen, mutta ainakin Doppel Labs on saanut taustalleen merkittäviä puhemiehiä, kuten kaikki mahdolliset elokuva-alan palkinnot voittaneen elokuvasäveltäjä Hans Zimmerin.

Mikäli kuulokkeet kiinnostavat, voit osallistua niiden yhteisövarainkeruuseen niiden Kickstarter-sivuilla täällä. Sivuilta löydät myös tarkempia teknisiä tietoja kuulokkeista.

Lisää luettavaa