Iggy Azalea ilmoitti irtisanoutuneensa levy-yhtiöstään – pornoyhtiö vastasi tarjoamalla vähän erilaista sopimusta

Iggy Azalea sai eilen hämmentävän ehdotuksen.

Australialainen hip hop -artisti Iggy Azalea twiittasi eilen (3.11.), että hän on virallisesti irtisanoutunut levy-yhtiöstään Island Recordsista. Tällä hetkellä Azalea on siis kokonaan ilman levy-yhtiötä.

Twiitissään artisti kertoo, että on ristiriitaista, miten hän ensin tavoitteli levysopimusta kaikin keinoin ja sitten vuorostaan kamppaili siitä kovalla työllä irti. Lisäksi hän riemuitsee siitä, että saa nyt tehdä juuri sellaista musiikkia kuin haluaa, milloin haluaa.

Vielä tätäkin twiittiä huomiota herättävämpää on kuitenkin siihen tullut vastaus pornoyhtiö Bang Brosilta. Miamilainen yhtiö nimittäin kehottaa Azaleaa kirjoittamaan sopimuksen heidän kanssaan, sanoen että ”AssParade” ei tulisi koskaan olemaan entisensä.

Azalea ei ole vastannut twiittiin.

Sen sijaan varmaa on se, että artistilta on tulossa pian ulos uutta musiikkia, joskaan ei ennen ensi vuotta. Azalea kertoo, ettei ole vielä läheskään valmis työskentelemiensä juttujen kanssa, eikä halua siksi kiirehtiä ja tehdä jotain esteettisesti sotkuista. ”Tavoitteenani on jakaa uutta musiikkia aikaisin ensi vuonna!” artisti kertoo.

Voit katsoa twiitit alta:

Lähde: XXL