Tänään perjantaina valkokankaille saadaan viimeinkin JVG-elokuva, jonka ensi-ilta on koronapandemian takia viivästynyt viime elokuulta. Vuodet ollu tuulisii -dokumentissa seurataan JVG:n matkaa vuodesta 2011 aina vuoteen 2019 – aikakauteen mahtuu tunneskaalan kaikki ääripäät, alkaneita ja päättyneitä ystävyyksiä, liikuttavan suuria hetkiä ja rankkojakin riitoja. Miika Särmäkarin ja Taito Kawatan ohjaama sekä Cocoa Playn tuottama elokuva rakentui yhtyeen yli kymmenen vuoden aikana keräämän arkistomateriaalin pohjalta, jota rytmitetään Jare Brandin ja Ville Gallen haastatteluilla. Lisäksi elokuvassa ääneen pääsevät muun muassa Cheek, Juno ja Pyhimys sekä PME:n perustajat Antti Kosonen ja Andrei Kipahti.
Rumba tavoitti JVG:n sekä elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Miika Särmäkarin haastatteluun, jossa avattiin muun muassa JVG:n ajatuksia valmiista elokuvasta, yhtyeen suhdetta suomiräppiin, sekä elokuvan tekemiseen liittyneitä prosesseja ja suunnitelmia.
“Kyllä elokuva isossa kuvassa vastaa omia käsityksiämme siitä, miten asiat ovat oikeassakin elämässä menneet”, Jare toteaa alkuun.
”On tuossa aika hyvin saatu esiin tunteiden kirjo ja vuoristorata, sellaista se on ollutkin. Vaikka on hauskaa, saattaa silti väsyttää. On ilon hetkiä ja rankkoja hetkiä. Kymmeneen vuoteen mahtuu aika paljon erilaisia tunteita.”
JVG ei itse päässyt vaikuttamaan lopputulokseen, vaan ainoastaan tarjosivat elokuvantekijöille pääsyn arkistomateriaaliin.
“Sovimme kuitenkin etukäteen, että tästä tehdään rehti leffa”, VilleGalle kertoo.
”Ihan turhaa lähteä tekemään fanidokkaria, kun on mahdollisuus ja materiaalia näyttää faneille se verhon toinen puoli. Jengi on nähnyt kuinka Jare ja Ville voittavat Emma-pystit ja vetävät festarilavoilla aina hymyssä suin, mutta mekin olemme vain ihmisiä. Leffassa näkyy kaikenlaisia hankaluuksia, mutta musta se on hyvä juttu. Tekijät ovat tehneet hyvää duunia.”
Kun puhe kääntyy yhtyeen alkuaikoihin, joita elokuvassa käsitellään muun muassa suomiräpissä vallitsevan ug-/mainstream-jaottelun kautta, VilleGalle suorastaan innostuu.
“Mä olen ollut ja olen edelleen ihan älytön suomiräppinörtti. Mä tiedän kaiken, olen aikoinaan kolunnut kaikki Funkiestin levyhyllytkin aina läpi. Odotan aina, että joku tulisi haastamaan mua aiheesta. Jare taas oli kuunnellut enemmän jenkkiräppiä, ja mä sitten tutustutin hänet että hei täällä on tällainen Heikki Kuula ja Pyhimys ja Ruudolf ja niin edelleen. Suomiräpin kirjo on todella makea, ja oli jo silloin. Nykyään kun pyörittää tuota levy-yhtiötä niin tsekkaan edelleen päivittäin kaikki uudet artistit. Jos meinaa tällä alalla olla, niin kyllähän sen pitää kiinnostaa.”
Alkuaikoina kaksikko saattoi saada paljonkin epäilyksiä osakseen, mutta kriittisten äänien miettiminen ei paljoa JVG:tä hätkähdytä.
“Me yritämme vain tehdä omaa juttuamme täysillä. Ei siitä negatiivisesta palautteesta pääse koskaan eroon, jos meinaa soraääniä kuunnella. Sitä tulee ja sitä pitääkin tulla. Joku aina vähän epäilee sun värssyjä, niin sittenhän sitä vasta haluaakin kehittyä ja näyttää”, VilleGalle tuumaa.
Elokuvassa nähdään rankkojakin kohtauksia, jotka sisältävät riitelyä ja konflikteja. JVG ei kuitenkaan koe, että kyseisten pätkien pois jättäminen olisi tullut kyseeseen.
“Eihän niitä helppoa ole katsoa, mutta sellaista se silloin oli”, VilleGalle kohauttaa olkiaan. “Luotimme siihen, että jos leffan tekijät sanovat että tämä on hyvä, niin en mä silloin ala pistää vastaan että ‘No kun mä näytän tuossa vähän huonolta niin ei käy’. Välillä väännetään ja välillä halataan.”
Myös Jaren ja VilleGallen keskinäinen suhde nousee elokuvassa valokeilaan, sillä tarina kertoo kaksikon työskennelleen välillä viileämmistäkin väleistä käsin.
“Kyllä me olemme aina olleet läheisiä, paljon tekemisissä ja viettäneet vapaa-aikaa yhdessä, mutta rankimpina aikoina keikkailumeininki meni melko yksioikoisesti puhtaan duunin tekemiseksi”, Jare muistelee.
“Sitä vain istuttiin koko porukka autossa ja painettiin menemään. Meidän välinen dynamiikka on kuitenkin taltioitunut elokuvaan hyvin, se rakentuu hienosti leffan aikana ja kiteytyy lopussa tähän mitä meidän kahden välillä on. Siitä saamme olla onnellisia ja kiitollisia, että vaikka porukka on vaihtunut ympärillä, me olemme pysyneet ystävinä ja yhdessä näinkin pitkän ajan, kaiken myrskyn läpi.”
Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Miika Särmäkari kertoo päätyneensä tekemään elokuvaa lapsuudenystävänsä Lasse Järven kautta, joka on elokuvan osatuottaja ja käsikirjoittaja.
“Lasse tuumasi että mun kannattaisi ehdottomasti olla tässä projektissa mukana, koska olen kollegana ja Basso Median entisenä päätoimittajana nähnyt läheltä sen JVG:n 2010-luvun meiningin eri näkökulmista. Mulla on paljon hiljaista tietoa siitä miten kaikki on tapahtunut, ja näkemystä syy-seuraussuhteista. Löysinpä tuossa taannoin sähköposteista VilleGallen Bassolle lähetetyn työharjoitteluhakemuksenkin vuodelta 2010.”
Särmäkari muistelee käsikirjoitusprosessin saaneen alkunsa vuoden 2018 loppupuolella, jolloin hänen rinnalleen toiseksi ohjaajaksi käsikirjoittamisen lisäksi liittyi Taito Kawata Cocoa Play -tuotantoyhtiöstä.
“Tapasimme muutaman kerran Jaren ja Villen kanssa, sovimme pelisäännöt ja pyysimme vapaita käsiä kovalevyiltä löytyneen materiaalin suhteen, jota oli aivan helvetisti. Annoimme pari referenssielokuvaa ja kerroimme millaisia tämän estetiikan mukaisia dokkareita maailmalla on tehty. Halusimme tehdä vähän rosoisemman kokonaisuuden ja käyttää rehellistä arkistomateriaalia.”
Ohjaavaksi suunnaksi elokuvalle valikoitui JVG:n kaveriporukan tarina ja ystävyyssuhteiden vuosien mittaan muuttuvat muodot.
“Mitä tapahtuu ystävyydelle, kun se muuttuu yritysyhteistyöksi? Mitkä uhraukset ovat minkäkin arvoisia, mitä menettää ja mitä saa vastineeksi? Kun eletään 20-vuotiaina nuoruutta sellaisessa mankelissa jossa JVG on elänyt, miltä se tuntuu ja millaista se on?”, Särmäkari nimeää elokuvan ydinkysymyksiksi.
“JVG:n lähtökohta on räppiskenessä, joten halusimme tuoda esiin yhtyeen juuria ja myös sitä, mitä kutsun b-puoleksi, eli tummempia sävyjä ja arjen rumempaa puolta. Sitä voi olla vaikeaa katsoa, mutta voi olla myös inspiroivaa tietää, että kaikkien elämä sisältää normaaleja vaikeitakin asioita.”
Alun perin tekijät linjasivat myös, että elokuva saisi olla Särmäkarin sanojen mukaan “terapeuttisempi”.
“Yhtyeen jäsenet kun eivät ole enää mitään kaksikymppisiä. Ei ole enää pelkkää bulibuli-meininkiä, vaan löytyy kykyä katsoa taakse- ja eteenpäin. Nyt oli hyvä hetki haastatella heitä intiimimmin.”
Konfliktintäyteisiä kohtauksia ja niiden näyttämistä Särmäkari kertoo pohtineensa parikin vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Elokuvassa nähdään esimerkiksi VilleGallen ja tämän Mäk Gälis -artistinimellä tunnetun pikkuveljen välinen riita, joka eskaloituu huutamiseen ja käsirysyyn asti.
“Jos sitä kohtausta miettii elokuvantekijänä, niin kyllä sen sisällyttämisellä elokuvaan on motiivi. Juuri ennen sitä ollaan nähty Gettomasan puheenvuoro, jossa tämä kertoo kaupallisista yhteistöistä, jotka ovat kuormittaneet VilleGallea jo parin vuoden ajan. Mainittu riitelykohtaus kertoo tarinaa siitä kuinka paljon VilleGalle rakastaa JVG-bändiä ja kuinka hän viimeisillä voimillaan yrittää pitää homman käynnissä. Epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. Sitä oli ihan ok käyttää, kun sen pystyi perustelemaan itselleen tekijänä, että siinä ei ole sellaista eksploitaatiotekijää. Mutta kyllä mä mietin paljon jokaisen kohtauksen osalta, että mitä me häviämme ja mitä me voitamme.”
Elokuva on seissyt valmiina jo pitkään, sillä sen saapuminen valkokankaille siirtyi koronan takia kolmeen otteeseen. Siksi elokuvassa käsitellyt tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen vuotta 2020.
“Temaattisesti halusimme käsitellä 2010-lukua ja etenkin lätkämestaruuksien välistä aikaa, sitä mitä kaikkea vuosien 2011 ja 2019 välillä ehti tapahtua. JVG:n dynamiikka on muuttunut oleellisesti sen jälkeen, Jare esimerkiksi on noussut valmentajaroolista hiukan enemmän valokeilaan. Tuntuu että siitä alkaa uusi leffa – se on jo seuraavaa aikakautta.”
Katso traileri alta ja lue elokuvan arvio täältä.