Rumban juttusarjassa nostetaan esiin kiinnostavia ja potentiaalisia nimiä. Haastattelussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten ja miksi hän valitsi artistin polun. Edellisessä osassa oli Sonia, ja sen löydät täältä.
Indie-artisti Hugo Cajan julkaisi toukokuun 31. päivä debyyttialbuminsa nimeltä Pieniä runoja. Funkia, popia, indie rockia ja new wavea yhdistelevän artistin levyllä kapinahenki ja rakkaus kietoutuvat yllätykselliseksi kokonaisuudeksi, jonka monitahoiset sanoitukset tarjoavat tulkintoja nykyajan ihmisyydestä.
Kaipaan-kappale on albumin kärkisingle. Tiedotteessa Hugo Cajan kertoo saaneensa idean tarttuvaan ja nopeaan balladiin pyöräillessään kohti kotiaan Lahdessa pari vuotta sitten.
”Mietin läsnäolon vaikeutta ja sen aiheuttamaa levottomuuden tunnetta. Tuntui, kuin mieleni kaipaisi nykyhetken sijasta kuviteltuja tilanteita, vaihtoehtoisia elämiä. Ja niin kappaleen kertosäe alkoi soida päässäni: ’Kaipaan jotakin mitä en kai nähnytkään’”, artisti kertoo.
Yllättävistä ja energisistä keikoistaan tunnettu livebändi Hugo Cajan & Todellisuus viettää Pieniä runoja -albumin levynjulkaisukeikkaa tänään 8. kesäkuuta Kuudennella Linjalla.
Mikä soi napeissa just nyt?
”Mulla on ollut David Bowie -vaihe taas päällä. Se tulee vähintään kerran vuodessa. Olen kuunnellut tässä läpi vaikka kuinka monta levyllistä hänen musiikkiaan. Se sopii kesän alkuun, sillä siinä on intensiivinen ja sykkivä groove, kauniita sävellyksiä ja hienoja sovituksia. Tekstit laittavat oikeasti ajattelemaan.”
”Bowien Life on Mars? on kappale, jota olen fiilaillut paljon. Olen laulanutkin sitä treenimielessä. Kappaleen harmonia tukee täydellisesti sanoituksia, jotka ovat niin monitulkintaiset, etten vieläkään ole ihan varma siitä, mistä biisi kertoo. Bowie on osannut tehdä pop-musiikkia karsimatta taiteellisesta puolesta yhtään.”
Mist sä tuut?
”Olen syntynyt Lahdessa ja kasvanut siellä koko nuoruuteni. Kuulemma soitin lapioita jo 2-vuotiaana. Ala-asteella aloin soittaa pianoa ja kitaraa, ja siitä parin vuoden päästä aloin kirjoittaa biisejä. Ala- ja yläasteen vaihteessa aloin myös näytellä.”
”Kävin lukiot pois alta ja opiskelin teatteria pari vuotta. Se oli mielenkiintoista aikaa, sillä siinä pääsi oman olemisen ytimeen. Siinä piti opiskella, että miten tämä systeemi toimii ja miten siihen voi vaikuttaa omilla ajatuksilla. Teatteri on uniikki luova prosessi, ja sen parissa opittuja metodeja olen hyödyntänyt myös musiikkia tehdessäni. Luomisprosessin ei tarvitse aina olla sitä, että pyritään toteuttamaan hieno esitys, vaan sitä voi tehdä vapaamminkin.”
”Koen kyllä olevani sen verran taiteilija, että mulla on tarkka visio siitä, mitä haluan lähteä toteuttamaan. En kuitenkaan halua, että asiat ovat liian lukittuja yhteen muottiin. Biisin prosessi saa pysyä luovana, ja biisi saa elää julkaisuunsa asti ja oikeastaan sen jälkeenkin.”
”Teatterikoulun jälkeen muutin Helsinkiin, jossa olen nyt tehnyt musiikkia muutaman vuoden ajan. Olen esittänyt keikkoja ympäri kaupunkia ja opiskellut kitaran soittamista Pop & Jazz Konservatoriolla. Muutin Helsinkiin laajentaakseni musiikillisia ympyröitä, sillä tuntui, ettei Lahti pystynyt enää tarjoamaan mitään uutta. Helsingissä on enemmän mahdollisuuksia, keikkapaikkoja ja alan ihmisiä, joiden kanssa tehdä musiikkia.”
Silloin tajusin, että haluan artistiksi.
”Joskus teininä olin katsomassa Sibelius-festivaalin konserttia, jossa Lahden kaupunginorkesteri soitti Sibeliuksen sinfoniaa. Olimme puolisen vuotta ennen sitä soittaneet silloisen bändini kanssa ensimmäisen keikkamme. Katselin niitä muusikoita lavalla ja mietin, miltä itse tuntui pomppia keikalla. Silloin tajusin, että tätä mä haluan tehdä. Kaunis musiikki soi samalla kun totesin itselleni, että joo, tämä se on. Ei musta viulistia tullut, mutta Sibelius opetti kohtaamaan itseni artistina. Siinä hetkessä moni asia loksahti paikoilleen, ja tunnistin sen valtavan onnen, mitä olin tuntenut siellä lavalla. Tunnistin, että sitä kannattaa seurata.”
Hugo Cajan & Todellisuus tunnetaan taitavana livebändinä. Kuva: Veeti Valkama
Musiikillinen esikuvasi?
”Jos mun pitää valita yksi, vastaan Ismo Alanko. Hänen musiikkinsa on kulkenut mukanani koko elämäni. Lapsena kuuntelimme Hassisen Konetta matkalla kesämökille, ja sittemmin olen kuunnellut hänen diskografiansa läpi monta kertaa.”
”Pidän hänen kirjoitustyylistään, jossa on vähän samaa kuin David Bowien kohdalla. Ismo Alanko on selkeästi tiedostanut tekevänsä musiikkia pop-formaatissa, mutta siinä on aina ollut kirkas taiteellinen visio läsnä ja syvälliset aiheet mukana. Hän on tosin joskus sanonut, että biisin lyriikoissa pitää aina olla vähän liibalaabaa väleissä, ettei yleisö kyllästy. Arvostan, että hän käsittelee syviä asioita, kuten ihmisyyden tuskaa, sekoittamalla sitä riemukkaisiin asenteisiin. Vähän sellaiseen ’Haista vittu, mä olen elossa’ -tyyppiseen meininkiin. Hän ei kaunistele itseään, muttei myöskään masistele turhaan.”
”Olen myös kiinnostunut hänen musiikillisesta tyylistään, joka on kokeellista rockia. Ihailen suuresti sitä, miten monipuolisen uran hän on tehnyt. Hän aloitti suomipunkilla vuonna 1980, ja seuraavat levyt olivat täysin new waven ytimessä. Sitten hän totesi saavuttaneensa kaiken, mitä Suomessa voi sellaisella musiikilla saavuttaa, ja alkoi tehdä Sielun Veljiä. Esimerkiksi Hovimestari ja hymyilevät käärmeet on todella epäkaupallista paahtoa, ja silti hän menestyi silläkin.”
”Soolouransa lisäksi hän on tehnyt shamanistista teatteria Pohjonen Alanko -projektin muodossa. Ihailen sitä, miten kummallisella ja omalaatuisella musiikilla ja puhtaasti omaa inspiraatiota seuraten pystyy puhuttelemaan ihmisiä laajasti.”
Supervoimasi?
”Vikkelät sormet… No ei, on mulla parempikin vastaus. Eli se, että mä tavallaan kuulen ääniä. Monet biisit ovat lähteneet siitä, että kuulen musiikkia ja puhtaita ideoita mun päässä. Mun alitajunta alkaa syöttää jotain, mistä tunnistan, että tässä on nyt jotain kaunista ja uniikkia. Jos esimerkiksi käyn läpi intensiivisiä tunteita, niin ennen kuin edes tunnistan sen tunteen tai mistä se johtuu, se saattaa alkaa resonoida mun päässäni musiikkina. Sen kautta pääsen myös lähemmäs itseäni.”
”Tuolla metodilla syntyneissä biiseissä on luonnollista kauneutta. Tuntuu kuin olisin ikään kuin kätilönä siinä prosessissa, eli vaikka olen itse tehnyt sen biisin, sillä ei ole varsinaisesti paljoakaan tekemistä mun kanssa. Yritän vain olla estelemättä biisiä tulemasta esiin sellaisena kuin se on. Supervoimani on siis kyky kanavoida jotain, mikä on jo olemassa.”
Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
”Väitän, että musiikkini on aika erilaista kuin mikään, mitä on nyt hetkeen julkaistu. Se on puhtaasti kitaravetoista musiikkia. Siihen rakastuisin ekana. Kitara on mulle rakas instrumentti, ja musiikillinen taustani tulee 60-, 70- ja 80-luvun rock-perinteestä. Siinä on sellaista henkeä, jota rakastan. Mutta toisaalta musiikkini ei ole noiden vuosikymmenten toistamista, koska miksi tekisin niin? Vaalin sitä perinnettä, joka on mulle rakas, mutta yritän myös tuoda musiikin aidosti nykypäivään ja löytää uusia tapoja soittaa kitaraa.”
”Toinen asia, mihin kiinnittäisin huomiota, olisi sävellykset. Yritän tehdä musiikkia, joka kuulostaa helpolta ja luonnolliselta, enkä halua sen kuulostavan kikkailulta tai ylivaikealta. Se ei palvele musiikkia. Mutta biiseissäni on silti aika monimutkaista harmoniaa, ja ne ovat loppuun saakka sävellettyjä teoksia. Sovitukset ovat eläviä, eikä mikään osa toistu samanlaisena.”
”Teen siis perinteitä kunnioittavaa musiikkia, jossa on tarkasti mietittyjä kauniita sävellyksiä ja monitasoista lyriikkaa. Kaikkien biisien ei tarvitse olla eivätkä olekaan mitenkään eksistentiaalisia, vaan löytyy myös kevyempää liitoa ja inhimillisiä perustunteita.”
”Uudella levyllä on silti myös mystisempiä biisejä, joiden kohdalla täytyy laittaa aivoja liikkeelle ja miettiä, että mistä niissä oikeastaan puhutaan. Siellä on teemoja mielenterveydestä ympäristön kohteluun ja suhteesta itseen ja suomalaiseen kulttuuriin. Miten se vaikuttaa negatiivisilla tavoilla ihmisen elämään ja estää yksilön vapautta, kun identifioituu liikaa kansalliseen identiteettiin, liittyi se sitten johonkin poliittiseen puolueeseen tai jalkapallojoukkueen fanittamiseen. Tutkin sitä, miten ihmiset häiritsevät omaa elämäänsä uskomalla liikaa konventioihin ja hakemalla turvaa vankiloista, jotka ovat vain oman pään sisällä, mutta kuitenkin maailmasta peräisin.”
Hugo Cajan?
”Musiikkini on rock-musiikkia 2020-luvulla. Yritän seurata niiden artistien ja taiteilijoiden jalanjäljissä, joita kunnioitan, ja joiden tyyliin uskon. Jotka tekevät pop-musiikkia tinkimättä taiteellisesta laadusta.”
”Kirjoitan aiheista, jotka tuntuvat mulle tärkeiltä sillä hetkellä. Usein ne liittyvät henkilökohtaisiin kipuiluihin ja ihmisenä kasvamiseen, mutta myös ongelmiin, joita näen yhteiskunnassa ja ihmisissä ympärilläni. Kaikki mun tekstit kumpuavat rakkaudesta muihin ihmisiin ja luontoon. Haluan, että ihmiset ympärilläni voivat hyvin. Kun näen syitä sille, miksi joku ihminen tai luonto ei voi hyvin, haluan puhua siitä.”
”Musiikillisesti tämä on indie rockia, jossa on 60-luvun virtaa, 70-luvun tarkkuutta, 80-luvun luovaa hulluutta, 90-luvun angstia ja 2000-luvun kestänyt elämä. Kirjoitin tuon litanian joskus johonkin esittelytekstiin, hienoa että muistin sen ulkoa!”
