Iso D kutsuu hyppäämään trillifinskin kärryyn – tinkimätöntä räppiä Tampereelta

Hajalle-biisissä vierailee Pajafella.

26.09.2021

Tamperelaisesta Tiemiehet-kaksikosta tuttu Iso D julkaisi jo toisen singlensä tälle vuodelle. Edellinen, heinäkuussa ilmestynyt ja artistin soolouran avaava Uplaker Paper oli rouheine kitaroineen menevän kantrihenkinen kappale, kun taas perjantaina julkaistu uusi biisi Hajalle nojailee rennon letkeästi utuisempaan ja melodisempaan suuntaan.

Testosteronilta voimakkaasti tuoksahtava biisi ei jätä epäselväksi, kuka on herra pirtissä: Iso D ottaa mestat haltuun niin häpeilemättömään tyyliin, että se saa tajuamaan kuinka moneen suuntaan nykyräppi näinä päivinä laajenee. Siinä missä Hajalle-biisin tyyliset kovistelut edustivat ennen jos ei nyt sataprosenttisesti niin ainakin suurimmaksi osaksi valtavirtaa, on uhoamiseen ja oman kovuuden todisteluun perustuva tyylilaji nykypäivänä enää yksi lukuisista tavoista tehdä räppiä. Iso D:n tuotos on suorastaan raikas tuulahdus perinteiden ääreltä, sillä se on kiistattoman laadukkaasti toteutettu ja häkellyttävän mukaansatempaava.

Kaikista potentiaalisista vierailijoista Pajafella on ehdottomasti ainoa oikea. Kun ollaan kolmen k:n kanssa tekemisissä – kannabis, käsbä ja kiesit – kuka hoitaisi komppaamisen paremmin kuin suomiräpin savuisin sanataituri?

Biitissä on edellisen kappaleen tapaan Slushher, mutta tällä kertaa hän on saanut seurakseen Rozayn sekä muun muassa DJ Ibusalille ja Tipalle biittejä tehneen GoodJobLarryn. Usvaisissa sfääreissä leijuva ja phonkistakin vivahteita lainaava tausta muistuttaa Asap Rockyn Live. Love. Asap -mixtapen soundimaailmaa, mikä onkin omiaan tukemaan Iso D:n käsittelemiä teemoja.

Katso alta MDA Filmsin huolellisesti näyttäväksi hiottu musiikkivideo.

 

Lisää luettavaa