Superduo soittaa Tavastialla helmikuussa.
Musiikkifaneja hemmotellaan arvostelumenestystä niittäneen kaksikon harvinaisella akustisella keikalla tiistaina 8.2.2011. Keikka on Cambellin ja Laneganin ensimmäinen yhteisesiintyminen Suomessa.
Skotlantilainen Cambell tunnetaan soolotuotantonsa lisäksi legendaarisen Belle & Sebastianin entisenä sellistinä ja vokalistina. Mark Laneganilla taas on takanaan vaikuttava ura sellaisissa yhtyeissä, kuin Screaming Trees, Queens of the Stone Age sekä Twilight Singers.
Vuonna 2004 yhteistyönsä aloittanut parivaljakko julkaisi ensimmäisen yhteisen levynsä, Ballad of the Broken Sean, vuonna 2006. Levy oli ehdolla vuoden 2006 Mercury Music Prize -palkinnon saajaksi ja duoa verrattiin jopa Nancy Sinatraan ja Lee Hazlewoodiin, sekä Johnny Cashiin ja June Carteriin.
Campbellin ja Laneganin toinen yhteinen albumi, Sunday at Devil Dirt, ilmestyi vuonna 2008 ja tämän vuoden elokuussa kauppoihin saapui kaksikon uusimmainen, Hawk. Albumilla vierailee mm. The Smashing Pumpkinsin entinen kitaristi James Iha.
Tavastian akustisen keikan kokoonpanoon kuuluu pääkaksikon lisäksi myös kaksi taustamuusikkoa. Lipunmyynti keikalle alkaa 25.11.2010 Tiketissä.