James Bluntista dokumentti – ”Jälkikäteen ajatellen en ole varma, oliko sittenkään hyvä idea antaa heidän kuvata tämä elokuva”

"Tarina vanhenevasta brittiläisestä pop-tähdestä, joka yhä kamppailee ollakseen relevantti", dokumentin rohkaisevissa saatesanoissa todetaan.

24.07.2022

James Bluntista tehdään dokumentti, uutisoi Variety muutama päivä sitten. Chris Atkinin ohjaamassa projektissa tullaan tutkimaan You’re Beautiful -hitin tekijän elämää ja menneisyyttä, ajoista jolloin tämä toimi brittiarmeijan sotilaana vuoden 2022 Euroopan kiertueeseen asti. Näiden kahden ääripään väliin mahtuu tietysti yhtä sun toista, kuten Iso-Britannian 2000-luvun myydyimmän albumin tekeminen – dokumentissa tullaan muun muassa käsittelemään James Bluntin Back to Bedlam -levyä.

Vielä vailla nimeä olevaa projektia kuvaillaan leikkimielisesti seuraavasti: ”Tarina vanhenevasta brittiläisestä pop-tähdestä, joka yhä kamppailee ollakseen relevantti 17 vuotta sen jälkeen kun hänen tähtensä hetkellisesti vilkahti”.

Yksi dokumentin kattamista aihepiireistä on Bluntin tähdenlennonomaisen suosion huipulla käymisen seuraukset, joita kuvaillaan sanoilla ”rankka takapotku”, mutta jonka pohjilta Blunt nousi takaisin ottamalla omalaatuisen hauskalla tavallaan Twitterin haltuunsa. 2,2 miljoonaa seuraajaa Twitterissä eivät valehtele: Bluntin sarkastisen humoristiset kannanotot sosiaalisessa mediassa ovat säännöllisin väliajoin otsikoissa asti, kuten Rumbassakin viimeksi alkuvuodesta. ”Mikäli ette poista Joe Rogania listoiltanne, julkaisen uutta musiikkia”, Blunt veisteli tällöin.

James Blunt itse kommentoi dokumenttiprojektia näin: ”Jälkikäteen ajatellen en ole varma, oliko sittenkään hyvä idea antaa heidän kuvata tämä elokuva.”

No, lopputulos on dokumentin tuotantoyhtiön Lorton Entertainmentin käsissä. Kulissien takaa kuvatun materiaalin luvataan olevan ”brutaalin rehellinen tarina kivuliaan itsetietoisesta sekä loputtomalla kiertueella olevasta muusikosta, jonka kohdalla sinnikkyys lopulta voittaa.”

Lisää luettavaa