Jare Tiihosen eli Cheekin perustama Liiga Music -levymerkki on aloittanut yhteistyön Sonyn kanssa. Tämä merkitsee sitä, että kaikki Liigan tulevat julkaisut ilmestyvät myös Sonyn kautta.
”Linkki Sonyn toimitusjohtaja Henri Lanzin kanssa on syntynyt Lahden hiphop-piireissä jo vuosituhannen alussa”, Tiihonen kertoo. ”Silloin aloitettua tekemistä tuntui luontevalta nyt jatkaa. Pidän Sonyn musiikkilähtöisestä ja tuoreesta tavasta toimia.”
Ensimmäisenä singlenä uuden kumppanuuden puitteissa toimii tänään julkaistu Liigan tallista tutun 2nen:n Biggest flex -niminen kappale, jossa vierailee Karim B.
”Suurilla menestyjillä on yleensä taustalla vahva nainen ja voitot ja ilot on mukava jakaa jonkun spessutyypin kanssa”, 2nen kertoo. ”On aina helppo flexailla jollain saavutuksilla tai mammonalla, mutta ne yleensä kalpenevat rakkauden rinnalla. Urasaavutukset eivät tule katsomaan mua kuolinpedille.”
Artistin edellisen kappaleen julkaisusta on ehtinyt kulua yli puoli vuotta.
”Mä olen ollut sen verran kauan tässä hommassa mukana, että olen saanut vaikutteet vanhan koulukunnan räppäreiltä ja olen samaan aikaan innoissani ja ajan tasalla uusista jutuista”, 2nen tiivistää. ”Jos sä laitat mun musaa soimaan, sä kuulet siinä 90-lukua, 2000-luvun alun ja tämän hetken.”
Kuuntele uusi kappale alta.