Jim Carrey ja Squid Game -näyttelijä tähdittävät The Weekndin uutta musavideota – katso Out of Time -biisille tehty pätkä

The Weekndin uudella videolla vedetään karaokea.

07.04.2022

Hiljattain Simpsoneissa esiintynyt ja Twitterissä nimenvaihtoaan miettinyt The Weeknd on vihjaillut jo useiden päivien ajan, että Out of Time -kappale on saamassa musiikkivideon. Artisti on postaillut muun muassa Instagram-tililleen kuvia videosta ja kirjoittanut, ettei millään jaksaisi odottaa sen julkistamista.

Tammikuussa ilmestyneeltä Dawn FM -albumilta poimitulle biisille tehty musavideo julkaistiin tiistaina. The Weekndin ohella videon toisena päähenkilönä nähdään Squid Game -sarjasta tunnetuksi tullut näyttelijä HoYeon Jung. Kaksikko vetää kappaletta karaokessa ympäri hienoa hotellia ja tuntuu viihtyvän kovasti toistensa seurassa.

Pienessä roolissa nähdään myös näyttelijä Jim Carrey. Miehen esiintyminen ei ole valtava yllätys, sillä häntä kuullaan myös Dawn FM:llä kertojaäänenä, muun muassa tämän kappaleen lopussa.

Kaikki tuntuu sujuvan oikein mukavissa merkeissä oikeastaan siihen asti, että Carreyn hahmo ilmestyy kuvioihin. Katso itse alta.

Lisää luettavaa