”Jotain päättäväisesti uutta” – kuuntele kotimaisen duon oikukas ja peloton ensisingle

Hyrysysy sietää ottaa haltuun.

04.10.2022

Viime perjantaina ilmestyi Dödstilin kautta kappale nimeltä Keskenäni, joka on uuden yhtyeen Hyrysysyn tuotos. MC Vatkaimen ja tuottaja-laulaja Orvokin muodostama duo on tuore, mutta tekijöiden läsnäolo musiikin äärellä ei, sillä MC Vatkain tunnetaan Good Boys -räppikokoonpanosta ja Orvokki taas sooloistaan.

Kappaleessa kuljetaan viehättävästi monessa universumissa ja todellisuudessa, monitulkintaisten tasojen läpi samanaikaisesti kokijana ja näkijänä. Pohdiskellen ja omia sisäisiä toiveitaan uskollisesti kuunnellen kappaleen minä-tyyppi samoilee ulkopuolelta sinkoilevien odotusten ristitulessa, pitäen kiinni kimmoisan lapsenomaisesta puolestaan siitä huolimatta että itsen päälle asetetut roolit eivät sitä aina sallisi.

MC Vatkaimen ulosannissa kuuluu vaikutteita totisesta spoken wordista mutta myös hassuttelevasta ja heittäytyvästä räpistä, missä Good Boys -kokoonpanoon kuulumisella lienee ollut oma vaikutuksensa. Joka tapauksessa filosofiseksikin siellä täällä notkahtavan kappaleen jäljiltä tilaan jää leijailemaan sydämellinen mutta painokas kehotus uskaltaa tallustella planeetalla ennen kaikkea itsensä vierellä, aina tarvittaessa ikioman kullankalliin kotilonsa sisällä.

Luontevalla tavalla surua ja keskeneräisyyttä käsittelevän eikä välttämättä kovin onnellisia loppuja kohti menevän kappaleen biitti on yhtä oikukas kuin sen lyriikoissa kuuluvat kokeilevat käänteet. Vihmovassa syystuulessa poukkoilevan syvänoranssin lehden lailla Orvokin tekemä musiikki suhisee sanojen taustalla, niitä kannatellen ja valloittavan kujeilevasti kuljettaen. Kaksikon yhteistyön tulokset kuulostavat syntyneen tarpeeksi turvallisessa ilmapiirissä, sillä biisin harmonia herättää luottamusta ja uteliaita odotuksia tulevaa kokopitkää kohtaan.

Yhtye itse kertoo itsestään seuraavin pohdinnoin:

”Hyrysysy on tulossa eikä kukaan voi pysäyttää sitä.
Hyrysysy on jotain päättäväisesti uutta.
Hyrysysy on puhdas ja likainen, kylmä ja kuuma, löysä ja tiukka.
Hyrysysy on kompromisoimaton.
Hyrysysy on muusikko Orvokki, sekä lyyrikko Mc vatkain.
Hyrysysy on tulossa, eikä kukaan voi pysäyttää sitä.
Voimme vain vartoa.”

Kuuntele Keskenäni alta.

Lisää luettavaa