Juno, Paleface ja Laineen Kasperi räppäävät alan ahdingosta ja huomisen epävarmuudesta

Tapahtuma-alaan kohdistuneet rankat rajoitukset otettiin käyttöön tasan vuosi sitten.

Juno, Paleface ja Laineen Kasperi julkaisivat kimppabiisin Huominen. Lisäksi mukana on kertsin laulava Mik ja kitarasoolon soittava Marzi Nyman. Skrätseissä Loasteeze ja tuottajana Janne K.

Kappale kertoo musiikki- ja tapahtuma-alan ahdingosta koronapandemian aikana. Tiedotteen mukaan kolmikko haluaa herätellä keskustelua taiteen tekijöiden taloudellisen tilanteen epävarmuudesta sekä taiteen merkityksestä vaikeina aikoina. Juno alkoi kirjoittaa kappaletta jo viime keväänä.

”Aloin kirjoittamaan tätä biisiä noin viikko sulkutoimien alkamisen jälkeen”, Juno sanoo.

”Tulevaisuus näytti synkältä oman ammatin harjoittamisen suhteen, ja tuntui että oli pakko tehdä joku kannanotto. Pyysin mukaan Palefacen ja Laineen Kasperin antamaan lisää näkökulmia tekstiin. Biisin julkaisussa kesti vähän kauemmin ku olin ajatellut, mutta tää on edelleen täysin ajankohtainen. Me kaikki taiteen tekijät eletään yhä ison epävarmuuden keskellä.”

Paleface kertoo kirjoittaneensa oman säkeistönsä, kun Yhdysvaltain presidentinvaalien ääntenlasku oli käynnissä. Hänen mukaansa siihen tiivistyi paljon huolta ja jännitettä.

”Tässä ajassa on paljon epävarmuutta. Mua itseäni huominen kuumottaa perheen elättäjänä, koska meidän pääelinkeino eli keikkojen harjoittaminen on kiellettyä ja pitäis saada perheelle pötyä pöytään. Huomisen kannalta kuumottaa myös äärioikeiston nousu ja ilmastokriisi”, Paleface sanoo.

”Toivoisin, että elinkeinon harjoittamiseen liittyvät rajoitukset koskisivat kaikkia tasa-arvoisesti.”

Taloudellisen ahdingon ohella koronapandemia on vaikuttanut myös monen taiteilijan luovuuteen. Laineen Kasperi sanoo olevansa yksi heistä.

”Kuluneen koronavuoden aikana olen kärsinyt massiivisesta kirjoittajan blokista enkä ole saanut montaakaan aiheellista riviä aikaiseksi. Kun Juno otti linkit ja pyysi mukaan tähän biisiin, olin juuri oluen ääressä vuodattamassa tuntojani koronakurimuksesta frendilleni. Biisiä kuulematta vastasin viestiin oitis, että messissä, vaikkakin epäilin vahvasti omaa suorituskykyäni”, Laineen Kasperi kertoo.

”Kun lopulta kuulin biisin Junon ja Karrin verseillä, kirjoitin oman säkeeni yhdeltä istumalta ja poks, blokkini oli poissa. Olen todella kiitollinen saadessani olla mukana tässä hankkeessa ja myös siitä, että inspiraationi palasi. Ai niin ja myös siitä, että jos jotain positiivista tästä ajasta on syntynyt, niin artistien välinen kollegiaalisuus, yhteydenpito ja solidaarisuus on nostanut päätään.”

Artistit ovat mukana tukemassa huomenna alkavaa Tapahtumateollisuuden ja Kotimaanavun keräystä, jolla viedään apua sitä tarvitsevien ihmisten arkeen. Tapahtumateollisuus keräsi tapahtuma-alan ammattilaisten tarinoita arjestaan koronakriisin keskellä. Vain parissa päivässä vastauksia tuli satoja. Niissä toistuvat samat asiat: rahat eivät riitä ruokaan, vuokraan tai laskuihin ja arjesta selviytyminen kuormittaa, aiheuttaen muita ongelmia.