Huhtikuun viimeisenä perjantaina eli 28.4. ilmestyi Monspille levyttävän Baby Blun debyyttialbumi nimeltä Kaksoiselämää. Kokonaisuutta on Baby Blun kanssa ollut tekemässä ja tuottamassa Yrjänä, joka niin ikään julkaisi debyyttialbuminsa tänä keväänä. Pitkällä Lapin matkalla luotu Kaksoiselämää-albumi sai julkaisupäivänä ohelleen lyhytelokuvan, joka on Baby Blun käsikirjoittama ja Lumi Hartikaisen ohjaama.
Rumban haastattelussa Baby Blu eli Benjamin Kolanen kertoo pyrkineensä rakentamaan albuminsa turvalliseksi tilaksi, jonka sisällä olisi mahdollista rauhoittua ja purkaa ahdistusta. Artisti pohtii myös hyvän ja pahan välistä suhdetta ja traumojen vaikutusta siihen, millaiseksi musiikki lopulta muodostuu. Kun nykyajan trendi on tehdä nopeita yksittäisiä hittibiisejä, miltä kuulostaa tarina sellaisen albumin takana, joka on luotu ennen kaikkea kokonaisuutena kuunneltavaksi?
Vuonna 2021 Benjamin Kolanen osti asuntoauton, muunsi sen studioksi ja lähti 180 päiväksi Lappiin. Artisti kertoo mahtipontisten suunnitelmiensa alun perin käsittäneen sen, että matkan aikana hän olisi tehnyt koko albumin valmiiksi, kuvannut lyhytelokuvan sekä julkaissut levyn seuraavana keväänä.
“Noh, eihän se niin mennyt”, Kolanen hymyilee. “Mutta ei se haitannut. Koska kun olin reissussa, tajusin pikkuhiljaa, että koko albumin pointti oli oikeastaan rauha.”
Yrjänän eli Alvar Escartinin kanssa Kolanen kertoo keskustelleensa siitä, miten aina artistin julkaistessa musiikkia hän tulee aloittaneeksi vähintään monologin, jollei jopa dialogia.
“Jos se uusi musiikki kasvaa dialogiksi, hienoa, mutta ainakin se on jonkinlainen puheenvuoro. Artistilla on suuri vastuu siinä mitä haluaa saada sanotuksi ja mitä hän todella sanoo.”
Musiikkiuransa alkupuolella, ennen kuin Baby Blu -artistinimeä oli olemassa, Kolanen kirjoitti räppiä satiirin tai muunlaisen huumorin keinoin, verhoutuen varmuudeksi ikään kuin kankaaseen jonka alta voisi tarvittaessa vedota siihen, että sanoitukset eivät ole sellaisia joita hän omana itsenään välttämättä sanoisi.
“Että hei, tämä on vain räppäämistä. Tämä on vain jotain tekstiä.”
Kolanen muistelee syksyn 2019 olleen aikaa jolloin musiikin kirjoittaminen ja tuottaminen alkoi saada erilaisia muotoja. Tekeminen muuttui määrätietoisemmaksi, astetta vakavammaksi.
“Kaksoiselämää-levyä tehdessä mietin asiaa aivan uudesta näkökulmasta enkä enää ironian kautta. Tajusin, että olen luomassa kokonaista albumia jolle voin rakentaa millaisen maailman haluan ja viedä kuulijani matkalle.”
Kolanen kertoo omiin mieltymyksiinsä kuuluvan etenkin sellaisten albumien kuuntelemisen, jotka on tarkoitettu kuunneltaviksi kokonaisuuksina.
“Räppilevyllä voi olla nykyään 20-30 kappaletta, jotka ovat kaikki lyhyitä yksittäisiä biisejä, ja joiden funktio on olla hyvän meiningin hittejä. Mutta sellaisista ei kauheasti löydy mitään punaista lankaa.”
Oman punaisen lankansa Kolanen löysi alkaessaan kirjoittaa auki niitä asioita, jotka jo valmiiksi pyörivät hänen mielessään. Lukot alkoivat aueta.
“Oli syynä sitten Lapin matka tai mun terapeutti, tai ehkä se että aloin avautua läheisilleni ja ympäristölleni, mutta ensimmäistä kertaa kirjoitin itselleni tärkeistä aiheista kiertelemättä ja rehellisesti.”
Esimerkiksi Kolanen nostaa levyn viimeisen kappaleen Femme, joka rakentaa Kuopuksen vuonna 2020 ilmestyneeltä Luottamus, kuritus + pus -albumilta löytyvän Femme-kappaleen päälle. “Onneks ymmärsin, en oo kunnon mies, totean ittelleni vaikka kuumottaa / Mä oon femme, tykkään milt toi kuulostaa” Kolanen sanailee kappaleen ensimmäisessä säkeistössä.
“Sen kirjoittaminen oli mulle todella pelottavaa, ja vielä pari vuotta sitten noin suoraviivainen läsnäolo tuollaisen asian äärellä olisi ollut mulle paljon isompi kynnyskysymys.”
Kuva: Lumi Hartikainen
Kaksoiselämää-levyltä löytyviä kappaleita Kolanen kuvailee “eheiksi”. Siihen pisteeseen pääseminen merkitsi kuitenkin paljon harjoittelua. Jo ennen kuin Kolanen vuonna 2020 teki levytyssopimuksen Monspin kanssa, hänellä oli tehtynä noin 150 julkaisematonta kappaletta.
“Toisto on kaiken a ja o jos haluaa kehittyä. Yrjänä on ollut korvaamaton apu, sillä aina kun olimme studiolla hän rakensi heti sessarin alkuun upean turvallisen tilan, jossa pystyin ilmaisemaan itseäni vapaasti.”
Sellaisessa tilassa syntyi albumin nimikkokappale, omaelämäkerrallinen Kaksoiselämää, jossa artisti avaa menneisyyden traumojaan.
“Olin juuri ollut terapiassa ja pohtinut siellä nuoruuden traumaani. Kävin sitä läpi Alvarin kanssa ja näytin videoita lapsuusajoistani Intiassa. Alvar kysyi että olenko koskaan harkinnut tekeväni aiheesta biisiä. Ensimmäinen reaktioni oli että hell no, en mä sellaiseen pysty! Se tuntui liian henkilökohtaiselta. Alvar oli kuitenkin sitä mieltä, että kokeillaan. Hän ei ylittänyt mitään rajoja, vaan lähestyi asiaa siitä näkökulmasta, että tunnustellaan mikä tuntuu mukavalta”, Kolanen muistelee. “Lopulta olin että fuck it, kokeillaan sitten.”
Lopulta kappale kirjoitti itsensä 15 minuutissa.
“Se oli täydellinen esimerkki biisistä, joka on odottanut oikeaa aikaa tulla tehdyksi. Istuin sen äärelle ja se vain tipahti jostain.”
Kun Kolanen nyt muistelee levynteon syvintä motiivia, se oli nimenomaan tunteisiin syventyminen. Hän toivoo albumin voivan toimia jollekin muullekin samanlaisena tukipilarina kuin hänelle itselleen.
“Mulla saattaa olla paska päivä, ja päivän lopuksi istun parvekkeella ja kuuntelen musaa. Useimmiten ne ovat mun omia biisejäni, koska ne toimivat mulle muistutuksena asioista jotka ovat mulle tärkeitä ja joista haluan pitää kiinni.”
Kaksoiselämää-albumi kulki työnimellä “Kaksonen”. Se on Kolasen horoskooppimerkki, ja vaikka hän korostaa ettei muuten mikään “horoskooppi-ihminen” olekaan, häntä kiehtoo konseptin dualismi ja hyvän ja pahan määritelmät.
“Kaikki tarinat joista olen pitänyt lapsena ovat keskittyneet käsittelemään hyvän ja pimeän välistä suhdetta. Star Wars, Taru sormusten herrasta -trilogia tai vaikka se kultti, johon lapsena kuuluin. Siellä puhuttiin paljon hyvästä ja pahasta ja niiden balanssista, mutta vaikka olen saanut asiaan nuoresta lähtien terveen näkemyksen, sitä käytettiin kultissa myös pelottelutaktiikkana ja manipulointikeinona. Että jos et tee tätä tai tuota niin kallistut pahan puolelle.”
Nykyään Kolanen osaa käsitellä asiaa oman moraalinsa mukaisesti enemmän kuin minkään ulkoa tulleiden oppien kautta. Hän uskoo monen pystyvän samaistumaan siihen kamppailuun jota käydään oman pään sisällä siitä, onko oma persoona enemmän hyvään vai pahaan taipuvainen. Terapiassa Kolanen on oivaltanut sen, että pohdinnat siitä, onko tarpeeksi hyvä ihminen, kertovat ihmisen olevan todennäköisesti juuri sitä.
“Se että mulla on halu olla itsekriittinen ja pyrkiä parempaan tarkoittaa, että olen itse asiassa aika hyvä tyyppi. Mutta kaikissa ihmisissä on olemassa molemmat puolet. Kaikilla voi olla synkkiä ja itsetuhoisia ajatuksia, mutta se on itse asiassa ihan normaalia ihmiselle, joka on kokenut traumaa. Tärkeintä on kuitenkin se, miten toimit maailmassa. Millaisia tekosi ovat.”
Kolanen peilaa asiaa isältään oppimaansa vertauskuvaan kahdesta sudesta.
“Sun sisällä asuu kaksi sutta, joista toinen on hyvä ja toinen paha. Kumpaa sä valitset ruokkia?”
Täydellistä harmoniaa asian suhteen voi tuskin koskaan saavuttaa, Kolanen toteaa.
“Jos mä pian 25 vuotta täyttävänä nuorena aikuisena sanoisin olevani asian suhteen valmis, mulla lähtisi hälytyskellot kilisemään, että nyt kuulostaa vähän liian mahtipontiselta ajattelulta. Mutta olen itse asiassa tosi tyytyväinen siihen, että tulen etsiskelemään tasapainoa lopun elämääni. Se tekee tästä aika kiinnostavaa.”
Armoakin Kolanen osaa itselleen antaa: hän sanoo tyynesti virheiden tekemisen olevan normaali osa elämää. Yksi albumin ideoista onkin näyttää kuulijoille, että Kolanenkin on vain ihminen.
“Virheet kannattaa hyväksyä ja niistä kannattaa oppia niin paljon kuin pystyy. Ei jäädä ruoskimaan itseämme, sillä se ei tule ikinä auttamaan ketään. Silloin vain lamaantuu.”
Kuva: Lumi Hartikainen
Matkaillessaan Lapissa Kolanen tutustui 68-vuotiaaseen puuseppään Hannuun, jonka kanssa keskustellessa Kolanen löysi yllättävän paljon yhtäläisyyksiä omaan elämäänsä.
“Kun tutustuin Hannuun, en vielä ollut kosinut nykyistä kihlattuani. Hannun vaimo taas oli menehtynyt neljä vuotta aikaisemmin. Olimme täysin eri kohdissa elämää, mutta kun keskustelimme rakkaudesta, kumpikin tiesi tismalleen mistä on kyse. Se tuntui lohdulliselta ja rohkaisi kirjoittamaan tunteistani avoimesti, sillä ne voivat hyvinkin resonoida ihmisiin. Tunteet ovat universaaleja. Joku sanoi levyni ennakkokuuntelutilaisuudessa kauniisti, että musiikkini loi tilan käsitellä omia tunteita. Mietin että holy shit, jos joku saa tuollaisen kokemuksen niin sehän on parasta!”
Albumilla voi kuulla vaikutteita jazzista, r&b:sta, hyperpopista, träpistä ja hiphopista ylipäätään, Kolanen luettelee. Ratkaiseva merkitys on ollut Bon Iverin For Emma, Forever Ago -albumilla, joka on Kolasen sanoin raaka katselmus ihmisen mieleen ja matka syvyyksiin.
“Justin Vernon kirjoitti albumin aikanaan kahdessa viikossa suuren parisuhdemenetyksen seurauksena. Hän erakoitui setänsä metsästysmökkiin ja niillä vermeillä jotka siellä oli hän äänitti ja duunasi koko levyn. Mulle se albumi on ollut paikka käsitellä omia tunteitani. Viimeisen kahden vuoden aikana olen kuunnellut kokonaisuuden läpi ainakin kerran viikossa. Aina kun ahdistaa vähän liikaa laitan sen soimaan ja se antaa mun olla ja rauhoittua. Samalla tavalla haluaisin omalla levylläni luoda ihmisille turvalliselta tuntuvan tilan, jonka äärelle voi hetkeksi istahtaa ja ajatella jotain aivan muuta kuin kaikkea hirveää mitä maailmassa on.”