Mikael Gabriel julkaisi perjantaina marraskuun 25. päivä uuden albumin, jonka nimi on Big Steppa, ja joka on puhtaasti räppiä alusta loppuun. Albumilla vierailevat William, Cledos, TheoFuego, Sini Sabotage, Joe L, Nebi, Ani, Jambo ja Kerza, ja sitä ovat olleet tuottamassa muun muassa MD$, Fractious Frank ja OP Beats.
Koska Mikael Gabrielin lähivuosina julkaisemaa musiikkia ei millään muotoa ole voinut luokitella hiphopiksi, halusi Rumba ottaa selvää mikä innoitti artistin kääntymään kohti genreä, jonka parissa hän aloitti musiikin tekemisen nuorena. Haastattelun aikana keskusteltiin myös kotimaisesta musiikkikentästä yleisesti, ja Mikael Gabrielin missiosta auttaa nuoria taitavia tekijöitä saamaan ansaitsemaansa huomiota.
Mikael Gabriel, eli Mikael Kristian Gabriel Sohlman kertoo innostuksen räpin pariin palaamiseen heränneen alun perin viime vuoden vaihteessa, jolloin artistia alkoi kiinnostaa räppilyriikan kirjoittaminen, ja räppibiitit puhutella aivan uudella tavalla.
“Pinnan alla on pitkään kytenyt räppimonsteri, joka on yrittänyt kaivautua esiin. Annoin sille viimeinkin luvan”, Sohlman virnistää. “Räpillä mä alun perin aloitin koko musiikin kanssa leikkimisen, ja mä olen ihan saatanan hyvä siinä. Tuntui että hitto, nyt on taas aika.”
Tähän asti Sohlmania on kiinnostanut enemmänkin kauniin musiikin tekeminen kauniilla soundeilla ja sanoilla. Hän kuvailee pyrkineensä maalaamaan maailmasta valoisampaa kuvaa, mikä on osittain linkittynyt hänen oman identiteettinsä etsimiseen.
“Mussa on kaksi todella erilaista puolta. Yksi on sellainen pahistyyppi, joka haluaa tuhota maailman ja nähdä kun se palaa. Se puoli nauttii pimeydessä ja masennuksessa olemisesta. Toinen puoli musta taas rakastaa kaikkea ja kaikkia, näkee pelkästään valoa ja haluaa ihmisille, eläimille ja maapallolle hyvää. Niiden kahden tasapainottelu on ollut mun elämässä aina läsnä, mutta olen yrittänyt taistella sitä pimeyttä vastaan. Viime aikoina olen oivaltanut, etten voi voittaa sitä.”
Oman syklisyytensä ymmärtämisen avulla Sohlman on oppinut antamaan itselleen vapauden tuntea vaikeita ja huonojakin tunteita.
“Kyllä sä saat tuntea sellaisia fiiliksiä, että sä haluat vaikkapa vetää jotakuta turpaan. Sellaisten tuntemusten sallimisen kautta maailma on auennut mulle uudella tavalla, ja olen oppinut ymmärtämään itseäni paremmin.”
Lähivuosina tekemänsä musiikin Sohlman kategorisoi itse iskelmä-popiksi, jossa on korkeintaan nyansseja hiphopista.
“Monet haluavat luokitella mut räppäriksi, mutta mä itse toivon, että mut mielletään artistina. En ole tunnistanut itseäni enää pelkäksi räppäriksi, ja muutenkin se lokeroi liikaa. Artistina sä voit tehdä mitä vain: sä voit maalata ihan minkälaista taulua tahansa ihan millä väreillä vain.”
Sohlman kertoo kuitenkin hiphopin aina kyteneen taustalla hänen elämässään, ja hän on operoinut kotimaisella hiphop-kentällä useilla tavoilla.
“Mehän aloitimme trap-buumin Suomessa silloin kun teimme JVG:n kanssa Fäijönii-biisin vuonna 2014. Se oli suomiträpein biisi mitä siihen mennessä kotimaisella kentällä oli tehty. Mutta se mikä mun räppisieluani on aina tyydyttänyt on biitit, joissa jotain vanhaa on viety uuteen.”
Kuva: KaveriKarim
Siksi Big Steppa -albumilla kuullaan paljon soundeja ja sampleja, jotka muistuttavat Sohlmania vanhan koulukunnan räpistä. Samaan aikaan kappaleiden taustoissa on kuitenkin myös moderneja elementtejä, kuten syvää bassoa ja 808-soundia.
“Mun koko ajatukseni tuota tehdessä on ollut se, että haluan tehdä vanhaa räppiä päivitettynä tähän päivään. Suurin osa nykyajan musiikista on hyvin pinnallista, mutta myös aika lailla samaa. Kaikki räppäävät saman tyyppisiin taustoihin. Yritin itse tehdä levyn niin, että vältän kaikkea sellaista.”
Big Steppa -albumin syntyprosessissa olennainen hetki oli, kun sample-painotteisia biittejä tekevä pitkän linjan tuottaja Janne K lähetti Sohlmanille biittipaketin. Janne K on aiemmin tuottanut musiikkia muun muassa JVG:lle, Junolle ja Timo Pieni Huijaukselle.
“Olin koiran kanssa ulkona, kuuntelin Janne K:n lähettämiä biittejä ja aloin saman tien kirjoittaa räppilyriikkaa puhelimeen ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Huomasin että okei, tämä on se mitä kautta tämä homma aukeaa, että mä fiilaan näitä biittejä ja jotain hullua samplea. Tulee fiilis että olen joku Kanye West, että näin me raidataan tähän hommaan. Tehdään vähän erikoisempaa musiikkia, eikä mitään täysin valtavirtaa, jolla tähdätään radioon.”
Big Steppa -levyllä on kymmenen kappaletta, mutta Sohlman kertoo kirjoittaneensa tänä vuonna yhteensä jo 40-50 räppibiisiä.
“Voin väittää aika hands down, että kaikista ihmisistä tässä maassa olen ollut eniten studiolla viimeisen 365:n päivän aikana. Mulla on himassa helvetin hyvä ja laadukas studio, johon kutsuin jengiä käymään niin että ‘Hei, hyppää käbiin ja tule tänne päiväksi’. Sitten kokkaamme safkaa ja bum bum bum, teemme kaksi tai kolme biisiä, ja päivä on siinä. Joka viikko kun tekee pari päivää tuota, niin kyllä sen on huomannut, että mitä enemmän siellä studiolla on, sitä enemmän se antaa takaisin. Työnteko kannattaa tälläkin alalla.”
Albumin toiseksi viimeisessä Mut en mä sano niin -nimisessä kappaleessa Sohlman räppää “Kaikki luulee, et ne menestyy, vaik harva meistä yltää sinne / Ja viel harvempi meist pysyy siel / Siihe tarvitaan duunii, taitoo ja kykyi viel”. Kappaleessa vierailee tänä syksynä debyyttilevynsä julkaissut nuori rap-artisti Jambo.
“Olen seurannut Jamboa, ja etenkin sen jampan tuotanto on herättänyt mielenkiintoni. Olen alusta asti miettinyt, että onpa aikuinen poika ikäisekseen. Se miten hän käyttäytyy kaikissa tilanteissa tekee ison vaikutuksen. Hänestä huokuu uskomaton lämpö ja halu menestyä. Hänestä tuli heti varma fiilis, että ihan sama oikeastaan mitä Jambo edes sanoo siinä kappaleessa, niin mä halusin hänet siihen mukaan.”
Kuva: Omar Aberkane
Jokaisen nuoren vierailijan suhteen Sohlman koki, että vaikka kaikki heistä eivät olisi ulospäin ilmaisseet mitään ylenpalttista innostuneisuutta, he panivat levyllä parastaan.
“Kyllä he ovat olleet fiiliksissä, ja monet laittaneet oikein lisävaihteen päälle, kun ovat päässeet tuolle levylle messiin. Olen seurannut heistä jokaista aikaisemminkin, joten on ollut todella siistiä päästä tekemään näiden tyyppien kanssa. Olen nostanut nuoria räppäreitä ylöspäin koko sen ajan kun olen tässä kulttuurissa vaikuttanut, kuten esimerkiksi Tasoi Recordsin kautta.”
Tilan antaminen nuorille onkin yksi tärkeimmistä ideoista albumin takana.
“Fiilaan niitä tekijöitä itse, kansa fiilaa, ja ne ovat omalla tekemisellään todistaneet, ettei tämä ole heidän viimeinen vuotensa.”
Kun puhutaan suomiräpin kentästä ja sen historiasta, Sohlman toteaa kulttuurin olleen aikoinaan hyvin sulkeutunutta ja kuppikuntaistunutta. Oli Rähinä ja Monsp, eivätkä nämä kaksi leiriä keskustelleet keskenään millään tavalla.
“Olisiko ensimmäinen kerta kun niin tapahtui ollut silloin, kun sanoin Heikki Kuulalle että bro, sun pitää tehdä Uniikin kanssa biisi, ja sitten Kotka-kappale syntyi. Se oli eka kerta kun Monsp ja Rähinä tekivät yhteistyötä.”
Yksi Sohlmanin missioista onkin ollut ihmisten tuominen yhteen, sekä räppiin iskostuneiden rajojen rikkominen.
“Mun identiteetti oli Rähinän puolella, mutta mun oppi-isät ja frendit olivat Monspin puolella. Oli vaikeaa olla siellä keskellä, joten mun oli pakko tuoda niitä tyyppejä yhteen ja tutustuttaa niitä. Mutta oli se vastakkainasettelua silloin aikoinaan. Molemmat ryhmät naureskelivat toisilleen, että kuinka pellejä nämä toiset ovat”, Sohlman nauraa.
Hän arvelee, että nykyään tapahtunee jonkin verran samaa, mutta vähemmän sulkeutuneella tavalla.
“Ainakin ulospäin näyttää siltä, että junnut tekevät yhdessä paljon enemmän, ja ne ymmärtävät sen, että yksittäinen voitto on yhteisen edun hyväksi. Muutenkin suomiräpin värit ovat vaihtuneet: Viisi vuotta sitten kun joku puhui mulle suomiräpistä, mulla tuli ekana mieleen kaljupäinen valkoinen mies lökäpöksyissä. Nykyään kun sanoo suomiräppi, se on jotain ihan muuta kuin valkoinen kaljupäinen mies. Räppi on mennyt valovuoden eteenpäin.”
Kuva: Omar Aberkane
Suomiräpin nyansseihin liittyen Sohlman yltyy kehumaan nykynuorisosta huokuvia asenteita, jotka ovat kaikkea muuta kuin syrjiviä ja rajoittavia. Hänellä on vahvasti sellainen olo, että nuoret ovat paljon enemmän perillä elämästä kuin hän itse oli sen ikäisenä.
“Vaikka toki lehdet kirjoittavat, että meillä on nuorisorikollisuutta ja jengiytymistä. Olisi oikeasti vitunmoinen ihme, jos sitä ei olisi kaiken tämän koronapaskan seurauksena. Kaikki liikuntapaikat ja nuorisokeskukset olivat kiinni, joten totta kai nuoret jengiytyvät ja nuorisorikollisuus on nousussa. Mutta tietynlaisia raameja kun miettii omasta nuoruudesta, niin musta tuntuu, että nykynuoret ovat paljon fiksumpia kuin mitä itse oli alle kaksikymppisenä.”
Vaikutuksensa on tietysti myös kasvatuksella, jota Sohlman kehuu etenkin levyllään vierailevien Cledoksen ja TheoFuegon kohdalla.
“He ovat aivan uskomattoman hyvin kasvatettuja miehiä! Muutenkin se älytön energia, joka heistä hehkuu. Se on koko ajan sellaista ‘Mihin mennään, mitä tehdään, haippii haippii’, sitten sä itse mietit vain että mistä tuo kaikki tulee? Vaikka mä yritän repiä sitä jostain, mä pystyn siihen korkeintaan keikan ajan, ja sitten olenkin jo henkisesti aivan paskana. En saa unta ja joudun tuijottamaan seinää kolme tuntia ennen kuin musta saa mitään irti. Mutta he ovat koko ajan noin, ihan koko ajan.”
Sohlman myöntää jopa hieman kadehtivansa nuorison jaksamista, mutta tiedostavansa sen, että moniin tässäkin haastattelussa mainittuihin artisteihin verrattuna hänen ikäeronsa on kymmenen vuotta tai yli.
“Vaikka olen mäkin vielä nuori, ja tuntuu että olen ollut vasta vähän aikaa hommissa, vaikka oikeasti olen tehnyt musiikkia puolet elämästäni, eli 16 vuotta. Se on pitkä aika tehdä musiikkia, varsinkin räp-artistille. Ja vielä se, että pystyy tekemään sitä menestyneesti vuodesta toiseen. Ehkä se on se, että olen aikuistunut ja on tullut lapsia, että ei pysty tuollaista energiaa välttämättä enää tämän ikäisenä löytämäänkään.”
Tällä hetkellä Sohlman haluaa viedä kotimaista hiphopia laadukkaampaan ja laajempaan suuntaan. Hänen mielestään kaikille on tilaa ja mitä erilaisimpia tekijöitä kaivataan, sillä silloin genre kehittyy automaattisesti monimuotoisemmaksi.
“Edelleen näkee jotain keskustelua siitä, että räppi saa olla tätä mutta ei saa olla tuota. En ymmärrä kenellä on joku valtikka kertoa kenellekään muulle mitä hiphop on, tai mitä joku muu saa räpätä. Mun mielestä on helvetin outoa, että joku sanoo niin.”
Lämpimimmiksi kappaleiksi albumiltaan Sohlman nostaa Hengissä-biisin, jossa vierailee Ani, sekä Toiveita-kappaleen, jossa kuullaan myös Joe L:ää ja Sini Sabotagea.
“Toiveita on semi-rakkausbiisi, mutta ei sekään mikään herkkä kappale ole. Sinin värssyä kuunnellessa mulla menee joka kerta kylmiä väreitä. Seurasin Siniä viime kesänä JVG:n mukana, ja katsoin miten hullulla tavalla hän veti keikkoja. Tiedän ettei hänelläkään ole ollut hirveän helppoa näinä viimeisinä vuosina, mutta se miten hän uusiutui viime kesänä todisti mulle, että siinä on Suomen ylivoimaisesti kovin mimmiräppäri mitä tulee taitoihin ja sylkemiseen ja kaikkeen.”
Big Steppa -albumi ei kuitenkaan itsessään ole mikään lämpöinen ja pörröinen kokonaisuus. Määritelmän kuullessaan Sohlman räjähtää nauruun.
“Se ei todellakaan ole mitään sellaista – I’m talking that SHIT! Tällä levyllä mulla ei ole mitään filtteriä, vaan mä sanon sen mitä suusta tulee. Ehkä vähän sama kuin mitä räppäsin vuonna 2014 Midist-biisissä, ja nyt Drama-kappaleessa: ‘Fuckboy, nää on edelleen faktoi’! Se on se vanha Gabriel, joka tulee sieltä takaa ja antaa sen yhden oikean suoran tuohon leukaperälle. Se on se jäbä.”