Kaksi vuotta A$AP Rocky -pidätyksestä, johon myös Donald Trump tunki likaiset tassunsa – dokkari tulossa

Stockholm Syndrome pureutuu räppärin uraan.

07.06.2021

A$AP Rockyn pidätyksestä on tehty dokumenttielokuva.

Stocholm Syndrome -niminen dokumentti pureutuu erikoiseen tapahtumaketjuun, joka tapahtui kaksi vuotta sitten Tukholmassa. Dokkari saa ensi-iltansa Tribecan leffafestareilla tässä kuussa. Sen on ohjannut elokuvakollektiivi The Architects.

A$AP Rocky tuomittiin vuonna 2019 pahoinpitelystä kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen. Hän joutui maksamaan uhrilleen myös vahingonkorvauksia kivusta ja särystä. ASAP Rockyn mukana olleet Bladimir Corniel ja David Rispers tuomittiin syylliseksi pahoinpitelyyn.

Syytteiden mukaan A$AP Rocky ja tämän henkivartijat pahoinpitelivät 19-vuotiasta miestä Tukholmassa. Räppärin mukaan he vain puolustivat itseään. Tukholmalainen tuomioistuin oli osittain samaa mieltä räppärin kanssa. Tuomion mukaan he kuitenkin potkivat ja pahoinpitelivät puolustuskyvytöntä uhriaan liiallista voimaa käyttäen.

Räppärin pidätyksestä tuli maapallon laajuinen saippuaooppera, johon myös Donald Trump sekaantui soittelemalla Ruotsin pääministerille.

Dokumentissa pureudutaan räppärin uraan, ja siinä nähdään puhuvien julkkispäiden lisäksi animaatioita ja livekuvaa konserteista.

Mukana dokumentilla nähdään muun maussa Kim Kardashian, Naomi Campbell sekä Tyler, the Creator.

Lisää luettavaa