Kanye West ei julkaissut uutta levyä, vaikka lupasi – muistutti kuitenkin samalla miksi on ainutlaatuinen supertähti

Donda-albumi ilmestyy elokuussa, ehkä.

MERT MARCUS

Muistatko vielä, kun Kanye West oli legendaarisen Glastonbury-festivaalin pääesiintyjä ja lauloi Queenia nuotin vierestä?

Se kertoo loppujen lopuksi siitä, miksi Kanye West on supertähti, mutta palataan tapahtuman perkaamiseen vähän myöhemmin.

Tullaan hetkeksi nykypäivään, tarkemmin sanottuna viime perjantaihin. Itseään neroksi tituleeraavan artistin (kuka kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse) oli määrä julkaista edesmenneen äitinsä mukaan nimetty Donda-albumi. Ei tarvitse olla kummoinenkaan Kanye-tuntija, että oli päivänselvää ettei tätä levyä tulla julkaisemaan ennalta määrättynä ajankohtana.

Kanyen tapoihin kun kuuluu viime hetken viilailut ja täydennykset. Toki tällaisissa tapauksissa kyse voi olla muustakin kuin varsinaisesta viilailusta, kuten siitä ettei olennaista samplea ehditty clearaamaan määräaikaan mennessä ja näin ollen levyä ei voisi julkaista, ellei sitten halua maksaa isoja korvauksia jälkikäteen. Sehän miljardin omaisuuden omaavalle muusikolle olisikin varmasti vaikeaa puuhaa.

Tiettävästi levylle tehtiin todellakin viime hetken lisäyksiä. Jay-Z oli purkittanut oman versensä pakettiin neljä tuntia ennen kuin albumin piti saada ensisoittonsa – 2 Chainz oli tekemässä levyä vielä torstaina.

Ensisoittonsa Kanye Westin levy kyllä sai. Hän järjesti synnyinkaupungissaan Atlantassa kuuntelutilaisuuden ja jälleen kerran myi sen loppuun. Niitä hän on tykännyt viime vuosina järjestää.

Ensimmäisen kerran hän teki niin näyttävästi The Life Of Pablo -albumin yhteydessä. Kyseinen kuuntelutilaisuus oli samalla Yeezy-vaatebrändin muotinäytös. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Sittemmin juuri Yeezy on luonut artistille valtavan omaisuuden. Tuolloin tapahtuma striimattiin Tidaliin, nyt Apple Musiciin. Yhtä aikaa on tapahtunut paljon ja ei mitään.

Tällä kertaa ”lavalla” eli tyhjällä kenttäalueella nähtiin vain ja ainostaan Kanye West. Päänsä hunnulla verhonnut artisti oli toki pukeudut GAP-vaatemerkille suunnittelemaansa takkiin, mutta näin muuten pääfokus oli musiikissa.

AOP

Yli 40 000 katsojaa oli saapunut kuuntelemaan mitä visionääri on saanut aikaiseksi. Siinä kohtaa tuli taas kristallin kirkkaaksi, miksi hämmentävän kivikkoista elämää elänyt West on elävä legenda.

Hän saa myytyä areenan täyteen yhä edelleen. Westin uran uskottiin olevan pysyvässä laskusuhdanteessa, kun hän hengaili Donald Trumpin kanssa ja hankkiutui riitoihin, esimerkiksi Jay-Z:n kanssa. Kaikki tuntuu taas annetun anteeksi tai sitten fanikunta on vaihtunut tässä välissä.

Yhä edelleen Kanye West onnistui saamaan koko musiikkimaailman pauloihinsa. Nimittäin kyseessä on artisti, josta ihmisillä on vähintään sitten pahaa sanottavaa, mutta sanottavaa kuitenkin.

Samana viikonloppuna kun räppäri-tuottaja-suunnittelija-kuoronjohtaja järjesti synnyinkaupungissaan kuuntelutilaisuuden, yritti muut räpin tähtinimet viihdyttää parhaimpansa mukaan rap-musiikkiin keskittyvällä Rolling Loud -festivaalilla.

Perjantai-iltana käytännössä kaikki isoimmat artistit Playboi Cartista Lil Babyyn keskittyivät enemmän mölisemään taustanauhan päälle kuin antamaan oikean livekokemuksen. Näemmä miljoonien eteen ei tarvitse pärjätä kuin studiossa. Muun muassa musiikkijournalisti Brian Miller kritisoi kuulemaansa avoimesti. Kanye West sen sijaan tietää, mitä eroa on kuuntelutilaisuudella ja oikealla konsertilla.

Vaikkei hän laulaisi kuin Freddie Mercury, niin ainakin hän on aito oma itsensä. Viilailee loppuun asti, mutta antaa itsestään tositilanteessa raaimman versionsa. Aitoutta ei pysty voittamaan.

Levy tulee kun tulee.