Keko Salata varoo vaaraa, Maija Vilkkumaa julkaisi tuttua omaa soundiaan – Rumban soittolistalla uusia lisäyksiä

Rumban uusi soittolista nyt Spotifyssa!

Rumba lanseerasi viikottain päivittyvän Spotify-soittolistan, jossa on pääpaino tuoreessa hyvässä musiikissa. Lisäksi Ajankohtaista-listalle kootaan mukaan tällä hetkellä puheenaiheena olevia artisteja. Listaa seuraamalla tiedät missä mennään.

Lista löytyy jutun lopusta tai Spotifysta hakemalla: Ajankohtaista – Rumba. Alla pari nostoa kappaleista.

Maija VilkkumaaFlying V
Flying V ei viittaa Matti Nykäsen v-tyyliin, mutta jotain hyvin suomalaista siinä on, nimittäin Vilkkumaan klassista suomirocksoundia. Biisillä lauletaan rokkaamisesta, mutta enemmänkin sivusta seuranneen näkökulmasta. Tarinan opetus ei kuitenkaan piile menestyksen tavoittelussa.

Klassinen suomirock mainittiin, joten alleviivataan sitä vähän lisää. Uusi single on ensimmäinen irrotus laulajan tulevasta albumista. Levyä kerrotaan tehneen samalla kaavalla kuin Ei– ja Se ei olekaan niin -albumeja, joiden luetaan kuuluvan Vilkkumaan tärkeimpiin julkaisuihin.

Keko SalataVaro vaaraa
Varo vaaraa ei viittaa heikkoon jäähän, pelkästään, vaan on elämänpelkoinen kertomus. Kappaleella vedetään varman päälle ja lauletaan arkisista asoista. Biisissä hiotaan kulmat pyöreiksi, mutta kenties pieni kolhu lopulta tekisikin hyvää.

Gorillaz, 6lack, Elton JohnThe Pink Phantom
Uutta r&b-aaltoa edustava 6lack ja brittilegenda Elton John kuulostaisi paperilla varsin yllättävältä yhteistyöltä, mutta jollain tavalla siitä tulee vähemmän yllättävää, kun asialla on tällaisia yllätyksiä harrastanut Gorillaz-yhtye.

Biisihän on silkkaa brittipoppia kuin oppikirjasta konsanaan. 6lack tarjoaa biisille jostain syystä tuhdilla autotunella kuorrutettua osaamistaan, mutta pian Elton John nappaa shown haltuun. Biisi kuulostaa siltä kuin sade vihmoisi ikkunoita vasten ja mihinkään ei olisi kiire, eli hyvältä unelta.

The Pink Phantom on osa 23. lokakuuta ilmestyvää Song Machine Season One: Strange Timez -pakettia. Tällä samalla paketilla on tähän mennessä vieraillut melkoinen kattaus, Robert Smithistä alkaen.

Kokonaisuus vedetään livenä livestreamissa 12. ja 13. joulukuuta. Tarkat päivät ja lisätiedot täällä.

Soittolistalta löytyy lisäksi musiikkia artisteilta ja yhtyeiltä kuten Gasellit, Dua Lipa ja Jori Hulkkonen.