Kikka!-elokuva kertoo laulaja-viihdetaiteilijan tarinan – tältä näyttää Sara Melleri kansan rakastamana taiteilijana

Kikan tarina siirtyy valkokankaalle.

YouTube

Jussi-voittaja Anna Paavilainen ohjaa elokuvan Kikka!. Elokuva saa ensi-iltansa alkuvuodesta 2022. Sen kuvaukset alkavat helmikuussa.

Elokuvan pääosaa esittää Sara Melleri.

”Kikka! on elokuva laulaja-viihdetaiteilija Kikasta eli kosmetiikkamyyjä Kirsi Viilosesta, ihmisistä hänen ympärillään sekä aikakaudesta, jolloin Suomi oli matkalla lamasta kohti nousukautta. Kikka! kertoo rohkeasta ja vilpittömästä ihmisestä. Se on elokuva naisesta, joka rakasti esiintyä ja antoi iloa muille, vaikka hänen taiteilijuuttaan kyseenalaistettiin”, kertoo elokuvan esittelyteksti.

”Katsoin viime keväänä lähes 50 koekuvausnauhaa ja vaikka olisin halunnut valita Kikaksi jokaisen heistä, valinta on selvä. Sara Melleri aiheuttaa minussa samanlaisen ilon ja hepulin yhdistelmän mitä Kikan esiintyminen ja sanomiset aiheuttavat. Ihailen myös Saraa taiteilijana ja olen innoissani saadessani tehdä elokuvan Kikasta juuri hänen kanssaan”, kertoo Anna Paavilainen.

Elokuvan käsikirjoittaa Maarit Nissilä.

Kuvan Sara Melleristä Kikkana näet alta.