Kolumni: Perttu Häkkinen – Kesäpäiviä Kannonkoskella

Muistamme tapaturmaisesti menehtynyttä muusikkoa, toimittajaa, kirjailijaa ja useimpien alojen erikoisasiantuntijaa Perttu Häkkistä julkaisemalla verkossa hänen Rumbaan painettuja kolumnejaan. Alla kolumni Rumban numerosta 1/2008.

24.08.2018

Näin valon juhlan mentyäkin on hyvä muistella erästä ennen aikojaan menehtynyttä pitkähiuksista mieshenkilöä, joka kiersi paikasta toiseen saarnaten ihmisille uudenlaista oppia nimittäin Pete ”Räkä” Malmia.

Taannoin menehtyneestä, suomipunkin isänäkin tunnetusta Malmista kiertää lukemattomia tarinoita, joten tässä yksi niistä.

Joitakin vuosia takaperin sain siskoltani tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä, eli kutsun remonttihommiin Kannonkoskelle. Koska ette tiedä, missä Kannonkoski on, voin kertoa: se on Keski-Suomessa.

Oli väräjävän helteinen kesäpäivä, kun polttelin tupakkaa ja odottelin Fleminginkadun varrella kyytiä.

Astuessani autoon huomasin takapenkillä istuvan pitkätukkaisen miehen, jolla oli yllään viininpunainen pikkutakki.

”Pete”, hän lausahti ja ojensi kätensä kasvoillaan tuima ilme. ”Maistuuko bisse?”

Punk-musiikin ja päiväkännäyksen ystävänä otin tarjouksen mielihyvin vastaan. Avasimme oluet ja käänsimme keulan kohti kesytöntä Suomea. Matka sujui rattoisissa merkeissä ruukkua kallistellen ja Malmin pikkutakkia ihastellen.

”Löysin vintiltä, en oo viiteentoista vuoteen päälläni pitänyt”, Malmi iloitsi.

Heinolassa pysähdyimme tankkaamaan ja hakemaan lisää binoliittia, suussani vellova paskanmaku pakotti minut myös Pectus-pastillien hankintaan.

”Mitä vitun Pectuksia?”, Malmi tuskaili kireä sävy äänessään. ”Hyviä, maistuvat mummolta”, selitin.

Lopulta Malmikin otti yhden, asetti sen pikkutakkinsa povitaskuun ja lupasi nauttia oluen jälkeen.

Jyväskylässä pysähdyimme jälleen, Malmi lähti pankkiasioille, minä puolestani lampsin pitkäripaiseen.

Autolle palattuamme Malmi alkoi kovaäänisesti kritisoida pastillimakuani: ”Hyi vittu, noi sun Pectukset maistuu ihan joltain lääkkeeltä.” Yritin puolustautua argumentoimalla, ettei piparmintun perinteikäs maku ollut välttämättä kaikkien mieleen.

Malmi kurlutti kurkkuaan keskioluella ja skannasi povitaskuaan.

”Se Pectus on yhä täällä!”, hän huudahti tarkastellen pientä vaaleanpunaista kuulaa kämmenellään. Selvisi, että Malmi oli epähuomiossa heittänyt hengityksenraikastajan sijasta huiviinsa 80-luvulta peräisin olleen unilääkkeen.

Remonttiapua odottaneen siskoni ilme oli näkemisen arvoinen, kun kompuroiden raahasin Malmin suoraan autosta aittaan tokenemään.

Ontuvan alun jälkeen pääsimme kuitenkin näyttämään proletaarinkyntemme; keskellä Suomen kauneinta suvea revimme lankkuja seinistä ja vislailimme menneiden vuosien hittiviisuja aikamme ratoksi. Mitä useampi autereinen päivä oli lipunut ohitsemme, sitä innokkaammin paneuduimme tehtäväämme. Aloimme vähitellen nähdä lautojen repimisen muodollisessa yksinkertaisuudessa ja toistuvassa rytmiikassa yhtymäkohtia rock’n’rolliin, ja tämän huomattuamme innostuimme luonnollisesti entisestäänkin.

Töiden jälkeen uitimme siskoni lapsia läheisessä järvessä, istuimme pihalla ahmien juhla-aterioita ja otimme luonnollisesti hieman mökäöljyä. Kävimme pikkutunneille asti pitkällisiä keskusteluja Motörheadista, teurastajan ammatista, urheilusta ja pornografiasta. Yritimme myös päivittäin löytää vastauksen ikuisuuskysymykseen siitä, miksi naiset haluavat aina työntää juttuja miehen perseeseen.

Malmi oli loistava seuramies. Hänestä kumpusi omanlaistaan syvää tinkimättömyyttä ja menneiden aikojen karskia karismaa, joka nykyaikana alkaa olla katoavaa kansanperinnettä.

Tämän sain kokea itsekin nahoissani, kun eräänä iltana erehdyin ”jamaikalaistunnelmissa” löpisemään eksistenssin mielekkyyteen liittyvistä kysymyksistä.

”Tehään yks juttu selväks”, Malmi keskeytti sormeaan heristäen.

”Mulle riittää, et mä saan veivaa rokkii, pelaa fudista ja pääsen joskus skodaan jotain muijaa. Siinä on mulle merkitystä tarpeeks.”

Olin liikuttunut, Malmi todella oli punk henkeen ja vereen. Harva on nimittäin niiden ihmisten joukko, jotka puhtaalla sydämellä rockaavat rockaamisen itsensä vuoksi. Malmin mentyä vieläkin harvempi.

– Perttu Eino Häkkinen
Kirjoittaja on mm. Imatran Voima -yhtyeen jäsen ja useimpien alojen asiantuntija.

Lisää luettavaa