Kolumni: Pyhimyksen n-sanoissa ei ole enää kysymys Pyhimyksestä

Yeboyah aloitti keskustelun Pyhimyksen vanhojen biisien n-sanoista, mutta ongelma on syvemmällä suomalaisessa rap-kulttuurissa, kirjoittaa Jukka Hätinen.

10.03.2021

Yeboyah kirjoitti viime viikolla kulttuurisesta omimisesta ja siitä, ettei Suomessa tunneta tai tunnisteta räpin historiaa. Hän nosti konkreettiseksi esimerkiksi Pyhimyksen, joka on käyttänyt n-sanaa vanhoissa kappaleissaan.

Aivan ensimmäiseksi: Se, että Yeboyahia vastaan hyökättiin sekä medioiden kommenttikentissä että artistin omissa somekanavissa, on yksiselitteisesti väärin, täysin perseestä ja osoittaa ainoastaan hänen pointtinsa räpin unohtuneista juurista tismalleen oikeaksi.

Sanojensa mukaan Yeboyah on nostanut asian esiin aiemminkin – tuloksetta. Nyt keskustelunavaus sai huomiota: eturivin artistit rap-kentän ulkopuoleltakin jakoivat viestiä. Miksi nyt? Viimekesäinen Black Lives Matter -keskustelu hyytyi nopeasti Suomessa – musta neliö someen ja kohti seuraavaa trendikästä aihetta. Siitä huolimatta uskon, että se muutti jotain: kun huomio on kerran saatu, ihmiset ovat herkistyneet kuulemaan viestejä näistä asioista myös jatkossa. Esimerkiksi Renaz Ebrahimi on puhunut tästä, viimeksi Ylex:n Etusivu-haastattelussa.

Pyhimys teki mitä Pyhimyksellä on tapana tehdä myrskyn noustessa horisontissa: kirjoitti esseen, jossa sekä pyysi anteeksi että selitteli ummet lammet lyriikkansa ja taiteensa syntyprosessista. Antti x Antti -podcastissa vastinetta kuvailtiin mielenkiintoiseksi ennakkotapaukseksi: yritykseksi canceloida canceloinnin uhka.

Olen Pyhimyksen kirjoituksen monesta kohdasta samaa mieltä. Ilmaisunvapaus taiteessa, myös kipeistä ja kuvottavista asioista, on tärkeä asia. ”Taide ei voi koskaan olla oikeamielistä, vaan sen tuleekin olla poleemista, tai sen voima muuttaa maailmaa katoaa”, Pyhimys kirjoittaa, enkä voisi olla enempää samaa mieltä.

Pyhimyksen taide on varmasti muuttanut yksilötasolla monienkin maailmoja. Tällä kertaa, maaliskuussa 2021, hänen taiteensa rooliksi tuli kuitenkin muuttaa maailmaa toimimalla tarpeellisena sytykkeenä laajemmalle keskustelulle.

Ja se keskustelu on tarpeellinen. Jos valkoinen käyttää n-sanaa rap-kappaleessa, jokin lenkki räpin juuriin on katkennut. Se on dehumanisoiva ja rasistinen termi, jonka käytöstä ei kuulu selvitä kuivin jaloin, kun konteksti on rap. Sen painolasti on liian suuri. Ei, vaikka sitä pyörittelisi kuinka Pyhimyksen fiktiivisten kertojahahmojen kautta. Ei, se ei ole ok vaikka se aapisessa n-kirjaimen kohdalla vielä joitain vuosikymmeniä sitten seisoi. Ei, se ei vertaudu Anders Breivikin mainitsemiseen eikä edes huoritteluun, vaikka sitä Maria Veitolan Musa vai bisnes -ohjelman paikoin varsin hyvässä keskustelussa kelailtiinkin.

(Pidän ongelmallisena, että kyseiset kappaleet vedettiin pois Spotifysta levy-yhtiön toimesta jonkinlaisena ”paniikkiratkaisuna”. Sensurointi ilman keskustelua pelisäännöistä johtaa mielivaltaan, joka on vaarallinen tie. Mutta se on toinen keskustelu.)

Kuten Gracias sanoi, kyse ei ole enää Pyhimyksestä ja parista vanhasta biisistä. Tässä ei ole kyse myöskään ilmaisunvapaudesta tai sen estämisestä. Sen pitäisi olla täysin itsestäänselvä asia, jos yhtään tuntee kyseistä kulttuuria.

Elastinen sanoi Instagram-tarinassaan olleensa tuudittautunut siihen, että asia on itsestäänselvyys. Ja koska näin ei enää ole, hän koki velvollisuudekseen sanoa sen ääneen.

Uskon, että useimmille räpin parissa kasvaneille Elastisen ikäpolven edustajille asia on ollut juuri näin päivänselvä. Vuosituhannen taitteessa juurien tuntemus oli ylpeyden aihe ja kulttuuria opiskeltiin levyiltä, lehdistä ja musiikkivideoilta. Viestikapula tipahti, kun uusi sukupolvi kasvoi maailmaan, jossa suomiräppiä on ollut aina, ja musiikkityyli valtavirtaistui. Poikkeuksiakin on, kuten Gettomasa, joka on läksyttänyt sekä omia fanejaan että muita artisteja tämän unohtamisesta.

Tämän keskustelun rinnakkaisjuonteena on kulkenut kritiikki Ylen tuoretta Mist sä tuut? -dokumenttisarjaa kohtaan. Sarjassa Ylex:n Juuso ”Köpi” Kallio matkustaa selvittämään suomalaiskaupunkien hiphop-kulttuuria. Muun muassa Patriisikellari-podcastissa ihmeteltiin kovin sanankääntein, että miten on mahdollista tehdä tuon niminen dokumentti, ja jättää käsittelemättä räpin alkuperäiset juuret.

Minä pidin tätä huonona kulttuurin tuntemuksena ja medianlukutaitona: kyllä juuriin viitattiin muun muassa musiikki- ja tyylireferensseinä, osa puhui aiheesta ihan suoraankin. Teki mieli puolustaa dokumentin tekijöitä: jos dokumentin näkökulmaksi on valittu suomalaisten kaupunkien paikallisskenet, miksi pitäisi vääntää rautalangasta hiphopin aakkoset.

Ei niitä minulle tarvitsekaan, edustan sitä Elastisen ikäpolvea, jolle suomalainen rap ”syntyi” vasta alkuperäiseen tuotteeseen tutustumisen jälkeen.

Mutta oikeassahan Patriisikellari oli: Samaisessa dokumentissa oli puhumassa liuta nuoria, joille sisäänheittona kulttuurin pariin on toiminut esimerkiksi JVG. Nuoria, joille rap on ollut näennäisen suomalainen ja täysin valkoinen ilmiö populaarimusiikissa. Nuoria, jotka yrittävät etäännyttää itseään siitä kulttuurista, jonka musiikin ovat ilmaisunsa kanavaksi kuitenkin omaksuneet. Ibe sanoo, ettei koe edustavansa hiphop-kulttuuria. Cledosin mielestä kulttuurin kuuluukin mennä eteenpäin, ”ei iPhonekaan ole samanlainen kuin 10 vuotta sitten”.

Vertaus on ontuvuudessaan osuva: omenan kuva on pysynyt samana puhelimen selkämyksessä kaikki nämä vuodet.

Arttu Seppänen kirjoitti HS:n esseessään, että kulttuurisen omimisen käsite on ongelmallinen, sillä kaikki popmusiikki perustuu lainaamiseen. Hän esitti myös toiveen, että rap-musiikkia voisi viedä Suomessa eteenpäin ja kehittää ”enemmän jotain omaa”.

Allekirjoitan molemmat Seppäsen pointit. En kuitenkaan voi hyväksyä, että sorretun vähemmistön parissa syntynyt, lähtökohdiltaan antirasistinen kulttuuri muuttuu lokalisoinnin jälkeen sitä samaa vähemmistöä sortavaksi ja rasistisia rakenteita kannattelevaksi.

Sen vuoksi juuret eivät saa unohtua. Sen vuoksi esimerkiksi JVG:n – joka ei edes kysyttäessä ottanut osaa edelliseenkään rasismikeskusteluun – hiljaisuus on äänekästä.

Päivitys 10.3.2021 klo 15.04: Alkuperäisestä tekstistä sai kuvan, että Köpi Kallio on tehnyt Mist sä tuut? -dokumentin. Hän on dokumentin juontaja ja haastattelija. Tekstiä muutettu siltä osin.
Päivitys 10.3.2021 klo 16.38: Lisätty tarkennus Patriisikellari-podcastia käsittelevään kohtaan.

Lisää luettavaa