Kommentti: Ed Sheeran herätti tynnyrissä oleskelevat

"Sheeranin keikan käsittely osoitti, että musaporukoista löytyy samanlaisia omalla tietämättömyydellään brassailijoita kuin ajan henkeen tuntuu muutenkin kuuluvan", kirjoittaa Jukka Hätinen.

28.09.2018

Ed Sheeranin konsertin 60 000 lippua myytiin 20 minuutissa. Suureen kysyntään vastattiin tänään lisäkeikalla.

Yllättyneitä olivat?

Moni. Ja nimenomaan musiikkialalla työskentelevä, muusikko ja musiikkiin miltei fanaattisesti suhtautuva. Sheeranin keikan käsittely omassa Facebook-feedissäni osoitti, että ”musaporukoista” löytyy samanlaisia omalla tietämättömyydellään brassailijoita kuin ajan henkeen tuntuu muutenkin kuuluvan.

Vastaan tuli lähinnä kahdentyyppistä kommentointia.

1) ”En ole koskaan kuullut Sheeranin musiikkia.”

Tästä oltiin joko ylpeitä tai hämmästeltiin ”nuorison” tämänhetkistä suosikkia. Mistään nuorisoilmiöstä ei voida puhua, kun lätkitään numeroita tiskiin: Shape of You on Spotifyn kaikkien aikojen striimatuin biisi noin kahdella miljardilla soittokerralla. Youtubessa kappaleen musiikkivideota on katsottu 3,8 miljardia kertaa. Ja tämä vain yksi biisi! Aikana, jolloin ”albumeja ei kannata julkaista”, Sheeranin uusimman levyn Dividen (2016) jokaista kappaletta on kuunneltu yli sata miljoonaa kertaa. Divide on ollut ilmestymisestään asti Suomen virallisella albumilistalla, tähän mennessä 81 viikkoa putkeen.

Näiden lukujen valossa lienee turvallista vetää johtopäätös, että Sheeranin suosio läpäisee kaikki kansanosat. Tätä tukee myös se, että noin satasen liput liikkuivat ennätysajassa; vanhemmat lähtevät mukaan lastensa idolin keikalle kerrankin ilman hampaiden kiristelyä.

Kun musiikkikentän minkä tahansa kolkan henkilö toteaa, ettei ole kuullut Sheerania, se on mielestäni rinnastettavissa siihen, että koulussa työskentelevä ei tietäisi kuka on Amerikan presidentti. Ja kehtaa ilmoittaa asian julkisesti sen sijaan että googlaisi posket punottaen.

2) ”En ymmärrä Sheeranin suosiota.”

Tässä huolestuttavaa on se, että tätä kuuli lähinnä musiikkialalla työskentelevien suusta. En nyt tässä kolumnissa ala kirjoittamaan auki teoriaani Sheeranin suosiosta, mutta jos uhraa muutaman hetken hänen musiikkinsa rakennuspalikoiden analysoimiseen, niin kyllä se pitäisi ymmärtää tai ainakin päästä kärryille. Ja jos ei, niin ehkä pitäis miettiä alanvaihtoa.

Parasta Ed Sheeranin Suomeen tuomisessa on kuitenkin mielestäni se, että se avaa ovet myös muille megatähdille. Sheeranin konsertin suosio on osoitus, että iänikuisten metallicoiden, ironmaideneiden ja muiden raskasrockmammuttien sijaan maksava yleisö on kiinnostunut myös ajankohtaisemmista nimistä.

Lisää luettavaa