Rita Ora, Bebe Rexha, Charli XCX ja Cardi B julkaisivat viime viikolla kappaleen Girls, joka kertoo siitä, että naisten pussaileminen on aika kivaa.
Kuulostaako tutulta? Kyllä, samaa aihetta on käsitelty (heteroiksi julistautuneiden) naisten osalta ennenkin.
Naisten väliset ihastumisetkaan eivät ole millään tasolla uutisaihe popmusiikissa ja niistä kertovilla kappaleilla on juhlittu listoillakin jo useampaan kertaan. Esimerkiksi Halseyn Bad at Love ylsi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan vitoseksi ja Little Big Townin Girl Crush normalisoi toisesta naisesta lumoutumisen – joskin heterosuhteen kautta – ja oli valtava kantrihitti sekä Grammy-menestys. Korostan, KANTRIhitti.
Siksi nimenomaan Girlsin olisi pitänyt pystyä parempaan.
Rita Oran säkeistöä lukuun ottamatta Girls karnevalisoi seksuaalisuuden, jälleen kerran, asiaksi, jonka rajojen koetteleminen rinnastetaan kuin huumekokeiluksi – vedin piriä ja pidin siitä. Se on surullista, sillä jo I Kissed a Girl vuodelta 2008 kertoi samasta asiasta ja sai kylmäkiskoisen vastaanoton, ihan syystä.
Girlsin tarkoitusperät ovat varmasti hyvät: yrittää juhlistaa seksuaalisuuden rajojen rikkomista. Se on myös kreditoitu ensi sijassa Oralle, jonka säkeistö edustaakin tietynlaista tunnustusta biseksuaalisuudesta:
”I ain’t one-sided, I’m open-minded
I’m fifty-fifty and I’m never gonna hide it”
Oran osuuden ulkopuolella Girls kuitenkin pikemminkin ajaa samaa miehille suunnattua seksuaalifantasia-asiaa kuin monet muut populaarikulttuurin tuotokset: narratiivia, jossa naisten väliselle seksuaaliselle kanssakäymiselle on varattu miehiä kiihottava rooli, jossa vähän leikitään ja sitten kuitenkin palataan turvallisesti oman rakkaan MIEHEN kainaloon.
Ei yllätä lainkaan, että avoimesti seksuaalivähemmistöjä edustavat popartistit kuten Kehlani ja Hayley Kiyoko ovat älähtäneet asiasta. ”En tarvitse viiniä suudellakseni naista”, Kiyoko kirjoitti Instagramissa.
Ilman Oran jopa tunnistuksellista säkeistöä Girls olisi räikeä epäonnistuminen, vaikka tekijät ovat varmasti ajatelleet sen Charli XCX:n Boysin (jonka näet täältä) rinnakkaisteokseksi – voimaannuttavaksi kappaleeksi, joka osoittaa, että naiset voivat laulaa sekä pojista että tytöistä. Maaliin asti ajatus ei kuitenkaan pääse ilman kännissä ja läpällä -viittauksia.
Kuten esimerkiksi Halsey osoittaa, naiset kyllä voivatkin laulaa, mutta mikseivät miehet voi?
Nimittäin, keskustelussa ei vielä ole mielestäni sivuttu lainkaan yhtä kiinnostavaa asiaa: missä viipyvät vastaavat miesartistien tekemät edes kännissä ja läpällä -tason kappaleet? Milloin esimerkiksi Justin Bieber, Post Malone ja Travis Scott edes leikittelevät ajatuksella, että ihastuisivat mieheen? Onko maskuliinisuus yhä niin haurasta, siitä huolimatta, että miehilläkin on tutkimusten mukaan melko paljon kokeiluja saman sukupuolen kanssa ja yli puolet nuorista ei halua lokeroitua perinteiseen heteroseksuaalisuusmuottiin?
Naisten seksuaalikokeilut ovat jollain tasolla valtavirtaa, miesten yhä vaiettuja ja häpeiltyjä eivätkä sovi maskuliinisen striimaustähden imagoon saati koko popmusiikin idolidiskurssiin.