Kotimaisen rocklegenda Smackin historia kasataan kansien väliin

Smackista tulee kirja.

23.09.2020

Rockyhtye Smackin historia kootaan kansien väliin.

Kirjan kirjoittaa rocktoimittaja, The Flaming Sideburns -rumpalinakin tunnettu Jarkko Jokelainen.

Asiasta kertoi Jokelainen Smackin omassa Facebook-ryhmässä.

”Kirjan lähtökohtana ovat (laulaja) Clauden haastikset, jotka tein 1985 ja 1993, ja nyt ääneen pääsevät myös muut: kaikki bändin jäsenet ja Clauden suku on messissä. Haastateltavia on kaikkiaan yli sata”, hän kertoo.

Smack nautti ja nauttii yhä kulttimainetta niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Esimerkiksi Nirvana soitti keikoillaan coverina Smackin Run Rabbit Run -klassikkoa. Myös Guns N’ Rosesin Axl Rose ja Slash olivat yhtyeen faneja.

Smack julkaisi yhteensä neljä studioalbumia vuosien 1984-1988 välillä. Yhtyeen laulaja Claude eli Ilari Peltola kuoli vuonna 1996.

Lisätietoa kirjasta saat täältä.

Lisää luettavaa