Räppiä tekevä Jambo julkaisi perjantaina Sonyn ja Booan kautta debyyttialbuminsa nimeltä Vapaa, jonka on määrä päästää hänet pohtimasta kysymystä ”Pitäisikö sun mennä oikeisiin töihin?”. Levyltä on aiemmin julkaistu kappaleet Perjantai (kirjoitimme kappaleesta täällä), Tarviin tilaa sekä Ei nabbaa (lue lisää täältä). Vierailijoina kokonaisuudella kuullaan Williamia, VilleGallea, Perjantai4000:ta, Costeeta sekä Timo Pieni Huijausta.
”Päätin että teen musasta mun leipätyön, otin loparit ja muutin Kaarinasta Helsinkiin”, Jambo kertoo. ”Kaikki tämä oli korona-aikaan, joka oli ehkä riskein aika alkaa tavoitella unelmiaan alalla, joka oli ns. suljettu. Mutta oli ainakin aikaa keskittyä siihen itse taiteeseen. Korkean itsevarmuuden ja halukkuuden mutta koronan tuoman epävarmuuden keskeltä pinnisti tällainen albumikokonaisuus kuin Vapaa. Mulle tosi henkilökohtainen teos ja isoin manifestaatio tulevaisuudesta. Tämä on mun staililla ns. ’motivaatiomusaa’.”
Lähdetään liikkeelle levyn kansikuvasta, joka esittelee mökkimäisessä ympäristössä puisen pöydän ääressä istuvan Jambon, silmät kiinni ja vakava ilme kasvoilla, mutta taaksepäin nojailevasta asennosta päätellen yhtä kaikki nautiskelemassa auringonsäteistä kasvoillaan. Pöydällä erottuvat sanomalehti ja kahvi- tai teekuppi, ikkunalaudalla koristeellinen purjevene, taustalla kesäinen järvimaisema.
Vasemmassa yläkulmassa hieman kuin maapallon symbolina lukee Jambo – Vapaa.
Tältä se voi näyttää, se vapaus.
Jambon albumin kappaleita täytyy kuitenkin hieman kaivella, jotta päästään tuon kuvasta välittyvän seesteisyyden ja yksinkertaisuuden äärelle. Biiseissä nimittäin käsitellään pääosin musiikkiuralla menestymistä, taloudellista rikastumista, epäilevien äänien vääräksi todistamista ja urahaaveiden tavoittelua – kovin tavanomaista menestysretoriikkaa siis, jossa lepäily ja hiljentyminen korvataan kovalla rehkimisellä. Väliin vähän parisuhdepohdintaa, epäterveiden suhdedynamiikkojen kelailua ja romanttisehkoja tarjouksia kestittää kumppania shoppailun ja hotelliasumisen kautta, kahdella hittibiisillä kun kuitenkin saa tällaiset kustannukset kuitattua.
Silti jokin levyn energiassa saa sen laskeutumaan kuulijan mieleen erilaisia polkuja pitkin kuin mikään kaikista perinteisin starailuräppi. Se johtunee osittain albumin kahdesta viimeisestä kappaleesta, jotka paljastavat artistin perimmäiset lähtökohdat kaikkeen tähän miltsien ja ykkössijojen havitteluun: En huijaa (jossa myös Timo Pieni Huijaus kertoo näkemyksiään vapaudesta) sekä Maailma tarjoilevat itsereflektiota, puhdasta nöyryyttä (ilman marttyyri- tai hyötymisaspektia), rehellisyyttä omista virheistä sekä henkistä läsnäoloa.
Näiden kerran tullessa esiin samoja vivahteita on vaikea olla aistimatta levyllä kokonaisuudessaan, vaikka sitä ei käy kiistäminen, etteikö biiseissä myös rehdisti biletettäisi ja rehenneltäisi ilman mitään sielullisia harjoitteita. Eikä siinä mitään, varsinkaan kun syvyyttäkin on debyyttilevyksi ihan riittämiin, sekä ihailtavan mutkatonta ja vilpitöntä itseensä uskomista. Kun se on tullut omien epävarmuuksien ja riittämättömyyden tunteiden käsittelyn eikä kultalusikan kautta, sen voi nähdä merkitsevän jotain oikeaa.
Debyyttilevynä kokonaisuus jättää Jambolle paljon tilaa kasvaa – lopputulos on sekä teknisesti että ideologisesti vielä siellä vasta maailmalle avautumassa olevan kasvin nupun laitamilla, osoittaen korkeintaan hyvin pontevaa halua laskostua auki mitä mielikuvituksellisimmissa väreissä. Tällä tietynlaisella huolettomalla keskeneräisyydellä ja levyn läpi kuuluvalla vallattomalla virneellä on kuitenkin juuri tällä albumilla korvaamaton tehtävänsä, sillä nehän jos mitkä viitoittavat vapauden tietä.
Tämän alkusykähdyksen perusteella tulevaa moniulotteisuutta on syytä jäädä odottamaan. Joten Jambo, äläpä hae niitä oikeita töitä jatkossakaan.
Albumin levyjulkkareita vietetään Helsingissä Kuudennella Linjalla 18.11.2022. Liput voit ostaa täältä.