Kuuntele, onko Kaleidobolt ”tarpeeksi friikkiä ja meluisaa”

Bändi siirtyi Svartin huomaan.

27.03.2019

Kahden Pink Tankille levytetyn albumin jälkeen Kaleidobolt on siirtynyt kotimaisen Svartin talliin. Bändin kolmas albumi on nimeltään Bitter ja se ilmestyy 31. toukokuuta. Albumin on tuottanut Niko Lehdontie ja miksannut Lauri Eloranta.

”Halusimme tehdä musiikkia, jossa on alati läsnä vaaran tunne. Ikään kuin olisimme koko ajan lähellä äärirajojamme ja kaikki voisi hajota atomeiksi millä hetkellä hyvänsä. Niko piti tuottajan roolissaan huolen siitä, että lopputulos on tarpeeksi friikkiä ja meluisaa”, basisti Marco Menestrina kommentoi.

Pohjimmiltaan bändi soi edelleen kuin huuruisesti jamitteleva stoner-bändi, mutta mukana on hyperaktiivisia riffipyrskähdyksiä ja jopa kingcrimsoniaanisia piirteitä. Ensimmäinen single, I am the Seer on nyt kuunneltavissa.

Kaleidoboltin livekuntoa pääsee testaamaan seuraavan kerran kuluvan viikon lauantaina 30. maaliskuuta Helsingin Kuudennella linjalla, jossa bändi avaa illan Dälekille ja Ramlehille.

Lisää luettavaa