Lahtelaiskaksikko tekee kunniaa länsirannikon hiphop-legendalle – musiikkivideokin on suoraan kuin paremmastakin gangsterielokuvasta

Eki ja Ray viimeistelevät ep-trilogiansa syksyllä.

31.07.2022

Maistuisiko Havana Club, kartelliestetiikka tai tribuutti länsirannikon hiphop-legendalle? Tässä tapauksessa ei tarvitse edes valita, sillä Lahdessa majaansa pitävän räppiduo Eki ja Rayn perjantaina julkaisema single tarjoaa tätä kaikkea. Apexsoundin kautta julkaistu kappale on nimeltään Ice-T, ja se on trappiin nojaavan duon viileän varjoisia piirteitä ja tarkkoja yksityiskohtia sisältävään julkaisuhistoriaan suhteutettuna tunnelmaltaan huomattavan leppoisa kokonaisuus.

”Asun Berliinissä ja Suomeen tullessa yleensä tarttuu Brandenburgin kentän tax freestä pullo mukaan”, Eki kertoo. ”Viime kesänä kohdalle osui 7-vuotias Havana Club. Se korkattiin poikien kanssa studiolla – lopputuloksena oli Ice-T.”

Kaksikon luottotuottajan Räxän käsissä ukulelen ja perkussioiden rikastamaksi rytmiseksi kokonaisuudeksi muuntautunut biisi sisältää viittauksia moneen suuntaan. Ilmiselvin niistä on tietysti kappaleen nimen antama assosiaatio 80-luvulta asti räpänneeseen länsirannikon hiphop-pioneeri Ice-T:hen, mutta löytyypä lyriikoista myös pieni piikki Ice-T:n vaimon Nicole ”Coco” Austinin suuntaan. Toisaalta parhaimmillaan kappale on kevyimmillään ja kesäisen raukeasti nautittuna, vailla sen kummempia rivienvälejä: riittää kun pysytään raikkaana kuin jäätee.

Syksyllä ilmestyy mitä luultavimmin Eki ja Rayn ep-trilogian viimeinen osa nimeltä Tärpätti, Vol. 3, jolta Ice-T:kin tulee löytymään. Mutta vaikka Tärpätti-saaga saapuu näillä näkymin päätökseensä syksyllä, on kaksikolla jo suuremmat projektit mielessään, josta artistien mukaan kuullaan loppuvuodesta lisää.

Ice-T sai osakseen myös kunnianhimoisen musiikkivideon, jonka erittäin vakuuttavasta kuvauksesta voi kiittää Eki ja Rayn luottokameramiestä Valtteri Ruita. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta taas pisteet menevät Ekille, joka kommentoi videota näin:

”Ice-T:lle kuvattu video on tähän asti yksi onnistuneimmista projekteista. Siinä otettiin aika vahvasti vaikutteita gangsteri- ja kartelli -henkisistä sarjoista kuten Better Call Saul. Tietysti pienellä Eki ja Ray -twistillä.”

Katso elokuvallinen musiikkivideo alta.

Lisää luettavaa