Pop-artisti Artem julkaisi eilen perjantaina debyyttisinglensä Musta huppari. Atson ja Suosaløn tuottaman kappaleen lyriikkavideon voit katsoa uutisen lopusta.
Artem kuvailee debyyttisinglensä syntyä seuraavasti:
“Musta huppari syntyi tosi luonnollisesti lähes yhdeltä istumalta. Se on mielestäni sopivan ironinen, mutta surullinen laulu mun arjesta. Olen pitkään taistellut sen kanssa, että teen elämässä paljon asioita, jotka eivät vie henkilökohtaisissa tavoitteissani eteenpäin, mutta taloudellisen tilanteen takia niitä hommia on tehtävä. Tarkoitus ei ole viedä kuuntelijaa ahdistavaan maailmaan, vaan nimenomaan päinvastoin niihin pieniin hetkiin, kun voi vaan laittaa hupun päähän, laittaa musat soimaan ja kadota hetkeksi pois arjesta.”
Venäjän Petroskoista tulevan Artemin tausta välittyy tiedotteen mukaan slaavilaisena melankoliana myös artistin debyytin lyriikoista. Tällä hetkellä hän työstää esikoisalbumiaan.