Laulaja sanoi ei Facebookin 200000 dollarin tarjoukselle ja suosittelee muitakin artisteja jättämään sosiaalisen median taakseen

Anohni perustelee miksi.

Julius Töyrylä

Antony and the Johnsons -yhtyeen solistina tunnetuksi tullut Anohni on julkaissut Youtubeen oman versionsa I Will Survive -kappaleesta, jonka alkuperäinen esittäjä on Gloria Gaynor.

Anohni on jo nuorena esittänyt kappaletta omilla keikoillaan ja Facebook oli lähettänyt 200 000 dollarin tarjouksen, jotta saisi version käyttöönsä omaa markkinointiaan varten. Laulaja kieltäytyi ja kertoo Youtube-videonsa saatetekstissä miksi.

Heti alkajaisiksi laulaja kirjoittaa, kuinka tietysti olisi löytänyt rahoille käyttöä, mutta kertoo ettei halua olla tukemassa Facebookin tapaa ”pitää valeuutisia pinnalla, jotka voivat edesauttaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin pääsyä jatkokaudelle”.

Tämän jälkeen hän sai vastaukseksi, että halutessaan Facebook voi myös maksaa potin artistin valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen. Anohni päätti sanoa ei.

Pian Facebookissa alkoi pyörimään mainos, jossa kuului I Will Survive toisen laulajan versioimana, mutta varsin samaiseen tyyliin, kuin Anohni on itse sen tulkinnut. Artisti kertoo sen aiheuttaneen pahoinvointia. Versiosta vastaa Lykke Li.

Artisti kirjoittaa, kuinka ”Facebook, Google, Twitter ja Amazon tuhoaa elämiä”. Hän peräänkuuluttaa artisteja jättämään sosiaalisen median taakseen näyttäkseen mallia, aivan kuten artistit aikoinaan hyppäsivät sosiaalisen median pariin ensimmäisinä. Nyt hän haluaa, että muusikot loisivat omat yhteisönsä uudelleen, ilman että niiden olemassa olo määräytyisi isojen yhtiöiden alustojen mukaan.

Kappale löytyy alta. Anohni kirjoitti saatetekstin videon yhteyteen. Hän muistuttaa kuinka Youtube on toki Googlen omistama, mutta halusi herättää keskustelua. Anohnin videon alta löydät mainitun Facebook-mainoksen.