Perjantaina 29. joulukuuta ilmestyi MD$:n tuottama biisi nimeltä Kolmestaa, jossa räppäävät Etta ja Lauri Haav. Kolmikosta jokainen on ollut tänä vuonna aktiivinen musiikkikentällä. Lauri Haav julkaisi kolmeen Emma-ehdokkuuteen johtaneen Aino-albumin, Etta julkaisi Klubiruusu-ep:n ja useita singlejä, ja MD$ nosti Suomen taas kerran kansainväliselle kartalle tuottamalla musiikkia nigerialaisartisti Burna Boylle ja nappaamalla tästä hyvästä kaksi Grammy-ehdokkuutta.
Uuden kappaleen tuotantoon on osallistunut myös Hussa.
MD$:n eli Santeri Kauppisen viimeksi julkaistu biisi oli nimeltään Rajal, ja siinä olivat mukana Ibe, Ares ja Elastinen. MD$ valmistelee tällä hetkellä tulevaa levyään.
Kerroimme tuoreesta Kolmestaa-biisistä jo perjantaina, mutta nyt on aika ottaa tämä Sonyn alla toimivan Epicin ja Fountain-levymerkin kautta julkaistu kappale lähempään tarkasteluun.
Kolmestaa-biisi kertoo yhden ihmissuhteen tarinaa kahdesta näkökulmasta, joiden voi ensi alkuun nähdä edustavan eri puolia. Kun Lauri Haavin ensin tuleva verse keskittyy korostamaan sitä, kuinka haluton hän on antamaan ”beibille” muuta kuin seksiä, rahaa ja kovaa meininkiä, jäljempänä tuleva Ettan osuus olisi mahdollista tulkita vastauksena siihen lähtökohtaan, jonka Lauri Haav on ensin ehtinyt asettaa. Kun yksi sanoo, ettei voi luvata enempää, mitä muita vaihtoehtoja toiselle osapuolelle jää kuin hyväksyä asia, ja sen mukaisesti joko jäädä tai lähteä?
Tällaisessa asetelmassa suhteen yksi osapuoli on tavallisesti alisteisessa asemassa toiseen. Kun suhde määritellään alun alkaenkin sisältämään pelkkää hauskanpitoa, johon ei voi kuulua esimerkiksi syventyvien tunteiden kaltaisia vakavia seikkoja, tämä suhteen jatkumisen kannalta ratkaisevaksi määrätty raja vaikuttaa väkisinkin moniin asioihin. Voiko silloin sanoa, tuntea ja ilmaista itseään vapaasti, jos ehtona on, ettei kiintymystä saa ilmaista ”liikaa”?
Kun kuuntelin biisin ensimmäistä kertaa, odotin sen toista puoliskoa jo valmiiksi vähän kyllästyneenä. Pelkäsin, että Lauri Haavin sitoutumiskammoisia riimejä seuraisi osuus, jossa väsyneiden perinteiden mukaisesti naisen rooliksi jäisi riutua ikävästä, silmäillä kaihoisasti tuota omia tarpeitaan julistavaa saavuttamatonta adonista ja surra sitä, ettei ole miekkosen ainoa valittu.
Jäin kuitenkin nolona kiinni omista ennakkoluuloistani, sillä mitään tällaista ei ollutkaan luvassa. Ei tietenkään: jos artisti on uudelleenbrändännyt ämmä-termin ja tehnyt Suomen Spotify-historiaa naisen iänikuista uhriroolia kyseenalaistavalla biisillä, miksi hän olisi missään muussa kuin tasaveroisessa asemassa biisin kokonaisuudessa?
Kun Ettan versessä tehdään heti alkuun selväksi, ettei kertoja muuten sitten todellakaan istuskele puhelimen äärellä odottelemassa jäbän soittoa, koko kappaleen dynamiikka muuttuu. Käy ilmi, että suhteessa on kaksi osapuolta, jotka ihan samalla tavalla taistelevat kaikenlaisia tunnetason lähentymistä kavahtamaan saavia pelkoja ja ristiriitaisia haluja vastaan. Saattaapa siis olla niin, että kun kumpikaan ei periaatteessa suoranaisesti toivo enempää, suhteen eskapistiset aspektit tyydyttävät kummankin tarpeet.
Sanon ”periaatteessa” ja ”suoranaisesti” siksi, että biisi enemmänkin esittää kysymyksiä kuin julistaa mitään suoraa totuutta. Kappaleen yleisilmapiiri on jännitteinen ja jopa vähän vaiheileva, ihan kuin ovi pysyvämpään suhteeseen olisi sittenkin edelleen raollaan. Kun Lauri Haav räppää ”Mut ei saa liikaa liimaantua, kylhän sen tiiät et siin voi sattuu”, onko varoitus kohdistettu toiselle vai itselle? Kun Etta vastaa ”Mut älä ymmärrä väärin, oon miettiny meit, ku sä pyydät mut messiin, vaikee sanoo ei”, mistä tämä kyvyttömyys vastustaa toista syvimmillään johtuu?
On myös mahdollista, että tulkintaani värittää tarpeeton romantiikannälkä, eikä biisissä ihan oikeasti ole kyse muusta kuin ihmisistä, jotka kohtaavat toisensa siksi, että kummankin olalla istuu piru. Siitä kappaleen nimikin loppujen lopuksi tulee. Suhteessa ei koskaan voi olla vain kahta osapuolta, jos korvan juuressa kuiskivat demonit, jotka joko kehottavat jatkamaan saalistamista, tai käyttämään toisen tarjoamaa nautintoa siihen, että demonit olisivat hiljaa.
(Etta muuten julkaisi marraskuun alussa Demoneista ystävii -nimisen biisin, jossa hän räppää sisäisistä epävarmuuksista selkeästi haavoittuvammin kuin nyt.)
MD$:n tuotanto myötävaikuttaa merkittävästi sen aiemmin mainitun jännitteen rakentumiseen, sillä biitti on aistikas, arvoituksellinen ja siksi niin paljonpuhuva. Biisissä on tiettyjä toisteisia seikkoja, joiden luuppaamisen olisi voinut jättää vähemmälle, kuten esimerkiksi Lauri Haavin ”beibii”-huutelut, jotka alkavat muutaman kuuntelun jälkeen särähdellä korvissa tarpeettoman ärsyttävästi. MD$:n biitissä kuitenkin nousevat suurimmaksi eduksi juuri ne elementit, jotka toistuvat läpi biisin ja pitävät kokonaisuuden siististi kasassa. Virtaviivainen ja simppeli säestys, jota pohjustaa pehmeästi vellova basso ja täydentää kertsissä korkealla välkehtivä melodiakulku – asiantuntevan tuottajan käsissä parit oikein valitut ja toisiinsa sopivat palikat ovat kultaa.