Lavalla tuhansien ihmisten edessä fanin naamalle virtsannut laulaja pyytää anteeksi tekoaan

Urista pyysi anteeksi.

Brass Against -yhtyeen laulaja Sophia Urista virtsasi lavalla fanin naamalle viime torstaina. Kerroimme asiasta muun muassa täällä ja täällä.

Nyt Urista on pyytänyt anteeksi tekoaan sosiaalisessa mediassa.

”Moi kaikki. Haluan puhua keikastamme Rockville-metallifestivaaleilla Daytonassa. Olen aina vienyt esiintymiseni äärimmäisyyksiin niin musiikissamme kuin lavaesiintymisessäkin. Tuona iltana vedin homman kuitenkin överiksi”, Urista kertoo ja jatkaa:

”Rakastan bändiä kuin omaa perhettäni, rakastan fanejamme enemmän kuin mitään muuta asiaa maailmassa. Jotkut eivät pitäneet siitä, mitä lavalla tein. Pyydän anteeksi käytöstäni. En ole shokkiartisti, Haluan, että musiikkimme puhuu puolestamme. Olen kiitollinen kaikesta tuesta, mitä olen asian suhteen saanut.”

Kirjoituksen näet alta.

Lisää luettavaa