Liiga Musicille kiinnitetty Tuuli esittelee monipuolistunutta tyyliään – uudella singlellä mukana Suomen tämän hetken listaykkönen

Uutta Tuulia.

13.01.2023

Vuonna 2012 levytysuransa aloittanut Tuuli on palannut uuden musiikin kera.

Tänään ilmestyneellä Windy Season -singlellä kuullaan laulajan lisäksi Costia, joka pitää parhaillaan Suomen listaykkösen paikkaa Limbo-debyyttialbumillaan jo neljättä viikkoa putkeen. Vierailun myötä Tuulin musiikkityyli laajenee popista myös räppiin.

Kappale on nimestään huolimatta suomenkielinen, ja sen julkaisijana toimivat yhteistyössä Sony ja Jare Tiihosen eli Cheekin omistama Liiga Music.

”Windy Season aloittaa nimensä mukaisesti mun uuden kauden pitkän tauon jälkeen. Halusin tulla energialla sisään ja markkeerata itsevarmuutta heti ekassa biisissä”, Tuuli kertoo.

”Windy Season on voimaannuttava ja asenteellinen bängeri! On ihana fiilis päästä julkaisemaan pitkästä aikaa omaa musaa, joka tuntuu, kuulostaa ja näyttää multa. Viimeinen vuosi on ollu musiikin saralla tosi opettavainen ja en vois olla tyytyväisempi siihen mitä tuleman pitää.”

Tuuli on julkaissut omaa musiikkia viimeksi vuonna 2017 Solo-singlen muodossa. Viime vuosina hän on vieraillut muun muassa Uniikin ja Tinzen kappaleissa.

Kuuntele Windy Season alta.

Lisää luettavaa