Mä haluun viihdyttää, sua kiihdyttää – Suomeen saapuva Cardi B julkaisi dueton Bruno Marsin kanssa

Newyorkilaisräppärin ja havaijilaistähden tiet kohtasivat jälleen.

15.02.2019

Grammy-gaalassa historiaa tehnyt ja kesällä Flow-festivaalille saapuva Cardi B julkaisi viime yönä uuden singlen. Please me on duetto Bruno Marsin kanssa, tosin havaijilaistähden rooliksi jää anella newyorkilaisräppäriltä viihdytystä ja kiihdytystä.

”Pliis, viihdytä minua, kiihdytä minua ja miellytä minua. En ole anelevaa sorttia, mutta sait minut kerjäämään”, Mars laulaa kertosäkeissä vapaasti suomennettuna.

Ja Cardin säkeistöistä opimme muun muassa seuraavia seikkoja:
– hänen kalsarinsa jäivät kotiin
– hänen rintansa voivat aiheuttaa tajunnan menetyksen
– hänen vaginansa on kuin pirtelöä
Jodeci on mieluista musiikkia yhdynnän harrastamiseen
– ravintolan pöytävaraus ja cunnilingus on mahdollista sovittaa samalle riville

Kysessä ei ole ensimmäinen kerta, kun kaksikko on levyttänyt kimpassa. Cardin ja Brunon tiet kohtasivat reilu vuosi sitten julkaistulla Finesse-remixillä.

Lisää luettavaa