Maailman parhaaksi basistiksi ylistetty Jeff Berlin esiintyy Suomessa huhtikuussa

Artisti nähdään Hämeenlinnassa ja Porissa.

27.03.2023

Muun muassa Carlos Santanan, Jaco Pastoriuksen ja Geddy Leen ylistämä yhdysvaltalainen basisti Jeff Berlin saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa oman yhtyeensä kanssa. Berlinin lisäksi Asad Sirkisistä, Emilio Garcíasta ja Jorge Verasta koostuva kokoonpano esiintyy Hämeenlinnassa ja Porissa huhtikuun alussa.

Tammikuussa 70 vuotta täyttänyt Jeff Berlin on tehnyt pitkän uransa aikana nipun soololevyjä ja soittanut muun muassa John McLaughlinin, John Abercrombien, Allan Holdsworthin ja Bill Brufordin yhtyeissä. Berliniä pyydettiin aikoinaan liittymään jopa Van Haleniin, mutta hän kieltäytyi. Hänet tunnetaan virtuoosisena fuusiojazzin ja progressiivisen rockin tulkitsijana.

Berlinin viimeisin oma levytys Jack Songs ilmestyi vuonna 2022. Albumi on kunnianosoitus Cream-basisti Jack Brucelle, ja sillä kuullaan lukuisia vierailijoita kuten Sammy Hagaria, Alex Lifesonia ja Eric Johnsonia.

Berlin on esiintynyt Suomessa aiemmin vain kerran, Keitelejazzissa kitaristi John Abercrombien yhtyeen riveissä vuonna 2009.

Jeff Berlin Quartet (USA/IL/CL)

05.04.2023 Suistoklubi, Hämeenlinna
Showtime klo 20.00
K-18
Liput: 51,50 €, Tiketti

06.04.2023 Studio Hilkka, Pori
Showtime klo 19.00
Liput: 49 €, ennakot kukkesand@hotmail.com

Lisää luettavaa