Metallicalta tulossa todellinen erikoiskeikka – soittaa vain Kill ‘Em Allin ja Ride The Lightningin kappaleita

Tänne kun pääsisi!

27.09.2022

Kaikkihan me hyvän musiikin ™ tiedämme, että alkuaikojen Metallica oli se paras Metallica.

Nyt kahden ensimmäinen thrash-klassikon ystäville on tiedossa todellista herkkua, sillä yhtye soittaa keikkan, jolla kuullaan materiaan bändin kulta-ajoilta eli vuosilta 198-1984 eli Kill ’Em Allilta sekä Ride the Lightningilta.

Keikalla kunnioitetaan Jonny ja Marsha Zazulaa, jotka ottivat yhtyeen aikoinaan Megaforce Records -levy-yhtiölle, joka julkaisi bändin kaksi ensimmäistä levyä. Keikan lämppärinä toimii Raven-niminen yhtye, jota Metallica lämmitteli vuonna 1983.

Huonona puolena on se, että keikka järjestetään Hard Rock Livessä Hollywoodissa. Osan keikan tuloista yhtye luovuttaa hyväntekeväisyyteen MusiCares-järjestölle.

Jon Zazula menehtyi tämän vuoden helmikuussa 69-vuotiaana. Kerroimme asiasta tuolloin täällä.

Lisää luettavaa