Lauantaina 2.7. menin Pride-kulkueeseen sateenkaarilippuni kanssa kahden vuoden kulkuetauon jälkeen. Koin kulkueeseen menemisen kulttuuritapahtuman lisäksi myös velvollisuudekseni, erityisesti Norjan sateenkaariväkeen kohdistetun mahdollisen terrorismi-iskun jälkeen. Pian oli kuitenkin matkattava jo Tuskaan katsomaan bändejä.
Yhtäältä kismitti, että en voinut jäädä Priden puistojuhliin pidemmäksi aikaa, sillä yhteiskunnallisena liikkeenä LHBTQ+ on minulle intohimoinen sydämenasia. Toisaalta positiivisena ongelmana kismitti, että 80 000 hengen Pride-kulkue ja sen jälkeinen Transvallankumous-mielenosoitus vaikeuttivat matkaamista niin, että myöhästyin Tuskan festivaalialuekierrokselta.
Tapahtumien päällekkäisyyksien yhteissummana on kuitenkin se, että Tuskan 49 000 kävijän joukosta erottui lukuisia muita, jotka näyttivät pukeutuneen myös Prideä varten. Osa tuskalaisista saattoi muuten vaan pitää sateenkaari- ja translippuja esillä. Kaverini pukeutui melkein mielenosoituksenomaisesti vaaleanpunaiseen neuleeseen.
Silmiä avasi erityisesti kuitenkin paikan päällä kuvattu Tuska Forum by HS -puheohjelma. Keskustelujaksot käsittelevät tasa-arvon, sananvapauden ja totuuden teemoja. Kun kuulin, että ihmisoikeuksia käsiteltäisiin Tuskassa ylipäänsä, koin ristiriitaisia tuntemuksia.
Ensin nousi epämukava ajatus siitä, että haluaisin pitää minulle rakkaan ja raastavan ihmisoikeustaistelun poissa metalliskenestä. Metalli on toiminut minulle juuri helpotuksena, johon paeta tämän maailman banaaliutta ja uskonnollista Aito Avioliitto -väkeä. En haluaisi nähdä metalliskeneä niin valkoisena ja miehisenä kuin se on.
Tällaisena woke-ihmisenä minulle syntyi puheongelmasta samalla toinenkin pelko. Varauduin pettymään siihen, miten ihmisoikeuksia käsiteltäisiin. Onhan Helsingin Sanomatkin valkoinen ja mieskeskeinen. Seuraan esimerkiksi Twitterissä Women of Hesari -tiliä, joka twiittaa viimeisten 24 tunnin ajalta yleensä vähäisen prosenttiluvun naisten näkyvyydestä lehden jutuissa.
Yllätyksekseni nautin keskusteluista melkein yhtä paljon kuin Mercyful Faten korkealta lauletuista saatanallisista säkeistä. Uskonto nousi usein puheeksi. Erityisesti kristilliset tai islamistiset vanhanaikaiset uskot jarruttavat eniten ihmisoikeuksien täydellistä toteutumista. Metalliskenen runsas ja vahva mustien messujen kuvasto ja performanssit taistelevat länsimaissakin aktiivisesti uskontojen pahimpia otteita vastaan.
Metalliväen luulisi suovan myös tilaa laajemmalle itseilmaisulle, jossa kaikkien ei tarvitse olla “tavallisia”. Monelle vähemmistölle saattaa olla strategista esimerkiksi näyttää normien mukaiselta, jotta saisi valtavirran hyväksyntää ja työpaikkoja. Pitäisi voida olla tatuoitu, vampyyri, pukeutua nahkaan ja niitteihin tai vaaleanpunaiseen, ilman että se olisi ongelmaksi.
Lähiöbotoxin Viki tiivisti haastattelussaan ajatuksen hyvin: “Minä haluan vain olla oma itseni.”