Mies saa Ruotsin valtiolta työkyvyttömyyskorvausta, koska hän on ”riippuvainen heavy metalista”

21.12.2012

Heavy metal ei ole nykyään pelkästään suosittu uskonto, vaan se voi ruotsalaismiehen mukaan jopa viedä työttömäksi.

Kuva: Live Nation

Ruotsalainen Roger Tullgren, 42, on saanut valtiolta työkyvyttömyyskorvausta, koska miehen riippuvuus metallimusiikista on tehnyt hänelle työpaikkojen säilyttämisestä mahdotonta, kertoo Global Post -lehti.

Paikallisen lehden haastattelema Tullgren on tavannut kolmea eri psykologia ja yrittänyt heidän avullaan jo kymmenen vuoden ajan saada pakkomielteistä musiikkiharrastustaan diagnosoitua työkyvyttömyyden kriteerit täyttäväksi vammaksi.

Tullgrenin mukaan miehen riippuvuus ajoi hänet käymään yli 300 metallikeikalla pelkästään viime vuoden aikana.

Tullgren on kuitenkin sittemmin saanut osa-aikaisen työn tiskaajana ravintolassa, jonka ohella mies saa myös korvauksia riippuvuudestaan.

Uudessa työpaikassaan hän on saanut erityisluvan tampata työtä tehdessään Slayerin tahtiin niin raivoisasti kuin hän suinkin haluaa, kunhan se ei häiritse ravintolan asiakkaita. Tullgrenin esimies on myös lupautunut antamaan hänelle tarvittaessa vapaata, jos hänen pitää päästä jollekin keikalle.

Riippuvuutensa alkuperäiseksi laukaisijaksi Tullgren epäilee Black Sabbathia, jota hänen veljensä soitti Tullgrenille hänen ollessaan vasta pieni lapsi.

Lisää luettavaa