Mikael Gabriel ja JVG vievät Matrix-maailmaan – Vuoden komein musavideo? Kesän 2022 virallinen anthem?

Nallekarkit-musiikkivideon on ohjannut Kaverikarim, ja sitä tähdittävät artistien lisäksi Pastori Pike ja Sami Uotila.

18.03.2022

JVG on pitänyt itsensä liikkeessä pitkin kevättä. Viime viikolla kaksikko lokalisoi Edamame-hitin, ensi viikolla duon tarinaa paketoiva Vuodet ollu tuulisii -elokuva saa viimein ensi-iltansa. Tänään Jare ja Ville Galle löytyvät Mikael Gabrielin uudelta singleltä.

Akustisella kitaralla rullaavan melankolis-nostalgisen mutta toiveikkaan biisin kirjoittajakaartiin on valjastettu varsinainen suomipopin armada. Yllä mainitun trion lisäksi biisiä ovat nikkaroineet Ani, Anton Sonin, Axel Ehnström, Eppu Kosonen, Joonas Keronen, Veikka Erkola, OP Vuorinen ja Tido. Tuottajaksi on merkitty kaksi viimeksi mainittua.

”Mun ja JVG:n pitkään hiotun yhteistyön tulos on vihdoin julkaistu”, Mikael Gabriel kertoo.

”Ollaan tehty aiemminkin hommia yhdessä ja oli ilo tehdä lisää. Maailmassa on ollut oudot ajat viimeiset pari vuotta ja on ollut itselle tärkeätä tehdä tähän hetkeen tällainen fiilistä nostattava ja toivoa antava biisi.”

Mikael Gabrielin metamorfoosia räppäristä puhdasveriseksi poppariksi ollaan seurattu jo kahden albumin ajan. Samanlaista polkua mutta hieman eri suunnasta on kulkenut myös JVG aina Ikuisesta vapusta alkaen. Nämä tiet risteävät Nallekarkit-singlellä ja se tuntuu todella luontevalta.

Kertosäkeessä tasan-sanan painotus lopputavulla on ensikuulemalta sekä ärsyttävä että totaalisen koukuttava kikka. Säkeistön kevyt reggaeton-flirtti uppoaa ja viimeistelee raikkaan dissonanssin kaihoisan suomi-iskelmän ja edsheeraniaanisen nykypopin kohtaamiseen. En tiedä olenko poptimismin kyllästämä, mutta vaikea nähdä, etteikö tästä tulisi yhtä kevään ja kesän anthemeista.

Kappaleelle on kuvattu myös Kaverikarimin eli Karim Sahebin ohjaama video, joka vie Miklun suosikkielokuvan maailmaan.

”Tän projektin alussa meillä oli alustavia tutkintalinjoja, mutta yhtäkkiä salama iski taivaalta ja osui Mikaeliin – siis kuvainnollisesti – ja sitä kautta myös muhun”, Saheb kertoo.

”Lyhyen taksimatkan aikana Mikael stormasi mulle ideoita lempielokuvastaan inspiroituneena. Se ajatuksenjuoksu oli pysäyttämätöntä. En tiedä oonko ennen edes todistanut vastaavaa. Aistin, että edessä oli jonkinlainen matka. Nyt me ollaan saavuttu määränpäähän ja kasassa on meidän näköinen mahdoton teos, joka saa mut havahtumaan siihen, kuinka erityinen matka tää oikein oli. Sain jälleen kerran tehdä taikoja tekijän kanssa, jolla on tarttuvaa paloa tehdä jotain unohtumatonta.”

Ja se elokuva on tietenkin Matrix. Sen ikonisia kohtauksia on rekonstruoitu musiikkivideolle, jolla pääosaa esittävien artistien lisäksi loistavat Pastori Pike ja Sami Uotila. Katso video alta.

Lisää luettavaa