Sanoinks mä ton äänee? -debyyttialbumin myöhemmin tänä vuonna julkaiseva Eme on julkaissut vielä viimeisen singlen tulevalta levyltä. 00180-kappaleella vierailee Pesso. Artisti kertoo, että Pesson vierailu on ollut hänelle unelma ja nyt se siis toteutui.
Ja jos Pesso vierailee biisillä, niin kappaleen sävyn voi arvella. Biisillä käsitellään syviä tunteita, mutta tällä kertaa kyynelkanavat ovat tukossa. Eme avaa biisiä näin:
”00180 kertoo tunnottomuudesta. Ja siitä ku toivois jopa vähän niitä kurjia fiiliksiä, et tuntis olevansa elossa ja sais käsiteltyä asioita. Tää kappale on kaikessa ankeudessaan myös kunnianosoitus Jätkäsaarelle, josta on tullu mulle koti.”
Eme oli viime vuonna Rumban haastattelussa ja sen löydät täältä. Kuuntele uusi biisi alta ja valmistaudu tulevaan levyyn.