Mitä tapahtui vuoden suurimman hitin musiikkivideon kulisseissa? – katso itse tästä

Lil Nas X:n ja Billy Ray Cyrusin yhteishitin musiikkivideon syntyprosessia avataan.

06.07.2019

Lil Nas X:n ja Billy Ray Cyrusin yhteiskappale Old Town Roadin musiikkivideon kuvauksia valottava Behind the scenes -elokuva on julkaistu. Noin kaksi ja puoli minuuttia kestävän videon näet uutisen lopusta.

Kaksikon kappaleesta on muodostunut tämän vuoden ehkä yllättävin, mutta myös suurin hittikappale. Kaksikko esitti hitin livenä myös jonkin aikaa sitten pidetyssä BET-gaalassa.

Old Town Roadin jälkeen Lil Nas X on julkaissut myös 7 EP:n, jonka yhdellä kappaleella feattaa Cardi B. EP:n Panini-kappaleen mahdollisuuksia hitiksi nousemiseen toimittajamme analysoi täällä.

Eilen kappale myös rikkoi Billboard Hot 100 -listan ykköspaikan ennätyksen ollen pisimpään listaykkösenä ollut hip hop -kappale. Old Town Road porskuttaa tällä hetkellä ykkösenä peräkkäin jo kolmattatoista viikkoa. Taakse jäi muun muassa Eminemin Lose Yourself.

Lil Nas X:n julkaistessa alkuvuodesta kappaleen alkuperäisen version, jolla Cyrus ei feattaa, oli artistilla ongelmia Billboardin kantrilistalle pääsyn kanssa. Syyksi Billboard esitti tähän sen, ettei kappale heidän mukaansa täyttänyt kantrikappaleen kriteerejä, vaikka puhuttiinkin, että todellinen syy listalle pääsemättömyyteen olisi ollut rasistisessa suhtautumisessa artistin afroamerikkalaiseen, ja siten stereotyyppisestä kantrilaulajista poikkevaan, ulkonäköön.

Kappaleesta on oman remixinsä tehnyt muun muassa Cupcakke, joka vaihtoi kappaleen nimeksi tyylilleen sopivasti Old Town Hoe.

 

Lisää luettavaa