Joko olet kuunnellut Lil Nas X:n tuoreen EP:n? – Yhdellä kappaleella feattaa Cardi B

Lil Nas X on tunnettu Old Town Road -hitistään.

23.06.2019

Lil Nas X julkaisi alkuvuodesta kappaleen, joka tuskin on jäänyt keneltäkään kuulematta. Old Town Road ja eritoten siitä Billy Ray Cyrusin kanssa tehty remix ovat nimittäin soineet radiossa taajaan. Kyseinen kappale on myös pysynyt Billboardin Hoot 100 -listaykkösenä peräkkäin huimat 11 viikkoa. Kappaleelle on julkaistu myös musiikkivideo ja siitä on oman versionsa on julkaissut myös esimerkiksi Cupcakke.

Perjantaina räppäri-laulaja julkaisi uuden 7 EP:n sekä singlenä kappaleen Panini, jonka mahdollisuuksia hitiksi toimittajamme perjantaina arvioi. EP:n Rodeo-kappaleella kuullaan myös feattaajana Cardi B:tä. Kappaleelle julkaistun videon näet uutisen lopusta.

Voit kuunnella alta, löytyykö EP:ltä perillistä Old Town Roadille.

Lisää luettavaa