
Skottijylhäilijä Mogwai julkaisee 1. syyskuuta kymmenennen pitkäsoittonsa Every Country’s Sun. Toinen single Party In the Dark on monumentaalisista ääniteoksista tunnetulta yhtyeeltä sitä helpommin lähestyttävää, lähes poplokeroon mahtuvaa tavaraa.
Mogwaille aiemminkin videoita tehneen Craig Murrayn uusin ohjaus taas on kevyen kappaleen vastapainoksi silkkaa antimateriaa, galaktista pölyä ja aurinkotuulia.
Helpolla ei päästä myöskään uuden levyn tiimoilta julkaistu tiedote, jossa uutukaista kuvaillaan musiikilliseksi piilopaikkakoteloksi – ylevien urkujen, pahaenteisten ja riitasointuisten kitaroiden suojaavaksi äänipanssariksi, joka taivuttaa maailman nurinpäin todellisuudeksi, jossa eläisit mieluummin.
Kitaristi Stuart Braithwaite avasi ajatuksiaan levyn takana myös selkokielellä kertomalla, että koska levy valmistui poliittisesti ja sosiaalisesti hyvin myrskyisänä ajankohtana, hän pitää sitä eräänlaisena kilpenä ikävien tapahtumien vaikutuksilta.
Tulevalta levyltä on aiemmin julkaistu avausraita Coolverine, jonka videossa käsittelyn alla olivat muun muassa painovoima ja telekineesi .
Party In the Dark julkaistaan 25. elokuuta myös seiskatuumaisena, jonka b-puolella on ennen julkaisematon kappale Eternal Panther.