Morrissey myy kiertueellaan muiden artistien levyjä, joihin on raapustanut oman nimikirjoituksensa

Mozzer diilaa levyjä.

28.10.2019

Ah, Morrissey.

Ai mitäkö lähivuosina myös muusta kuin musiikistaan pinnalla ollut legenda on tällä kertaa tehnyt? Lauantaina Morrissey soitti keikan Los Angelesin Hollywood Bowlissa. Keikan merchandise-osasto oli tällä kertaa tavallistakin mielenkiintoisempi, sillä Mozzer myi keikalla omien levyjensä vinyyliversioiden lisäksi myös muiden artistien vinyylejä.

Vielä erikoisemmaksi asian tekee se, että Morrissey oli raapustanut myös muiden artistien ja bändien vinyylilevyjen kanteen oman nimikirjoituksena.

David Bowien Aladdin Sanen, Patti Smithin Horsesin, Lou Reedin Transformerin ja Iggy and the Stoogesin Raw Powerin sai itselleen Mozzerin nimikirjoituksella koristeltuna 300 dollarilla.

Omia levyjään Mozzer kaupusteli 200 dollarin kappalehintaan.

Ei kai tässä muuta, kauppa se on joka kannattaa ja niin edelleen.

Lisää luettavaa