Muse avasi kiertueensa näyttävästi Ranskassa, settilista lupaa paljon vanhojakin biisejä

18.10.2012

Musen Suomeenkin rantautuva kiertue alkoi tiistaina 16. lokakuuta Ranskan Montpellieristä.

Kuva: Wikimedia Commons.

Niin se Musen ristiriitaisia tunteita herättäneen The 2nd Law -albumin kiertue viimein alkoi ja lunasti ilmeisesti suuret lupaukset mahtipontisuuden ja lavarekvisiitan puolesta. Ranskan Montpellierissä kuultu biisilista kattoi jopa yhtyeen esikoisalbumin Showbiz (1999), jonka Falling Down -kappaletta ei oltu kuultu livenä sitten vuoden 2000.

Matt Bellamy pui uuden kiertueen puitteita ja lavasteita NME:n uudessa numerossa. Lavalla nähdään muun muassa valtava, väärin päin käännetty pyramidi, joka kuvastaa Bellamyn mukaan valtarakenteita yhtiöiden sisäisestä hierarkiasta aina Illuminati-salaliittoon. Melkoista symbolismia, joka on avoimesti velkaa Pink Floydin The Wall -rakennelmalle.

Itse settilista on ehditty jo Twitterissä julistaa ”hulluksi” fanien toimesta, mutta hyvältähän se näyttää vanhemmankin tuotannon ystäville. Ennaltasuunnitellun lavashown vuoksi voidaan odottaa, että jotakuinkin tällainen setti kuullaan myös Suomessa.

1. The 2nd Law: Unsustainable
2. Supremacy
3. Interlude
4. Hysteria
5. Supermassive Black Hole
6. Resistance
7. Panic Station
8. Animals
9. ”Monty Jam”
10. Explorers
11. Falling Down
12. Host
13. Time Is Running Out
14. Liquid State
15. Madness
16. Follow Me
17. Undisclosed Desires
18. Plug In Baby
19. New Born
Encore:
20. The 2nd Law: Isolated System
21. Uprising
22. Survival
Encore 2:
23. Starlight
24. Knights of Cydonia

Muse konsertoi Helsingin Hartwall Areenalla 10. joulukuuta.

Tässä vielä vähän tuhnuista fanikuvaa Ranskasta.

Lisää luettavaa