Mustaa-sooloprojekti kasvoi yhtyeeksi – uusi kappale kurottelee Billie Eilishin ja Malkan suuntaan

Mustaa julkaisi uuden kappaleen.

29.11.2019

Mustaa on julkaissut uuden kappaleen

Tänä vuonna keikkailun aloittanut, Ari Latvalan sooloprojektista viisihenkiseksi kasvanut yhtye teki syksyllä keikkamyyntisopimuksen Alt Agencyn kanssa. Aiemmin Mustaa on esiintynyt mm. Poets of the Fallin kanssa.

Ku sä et oo siinä poikkeaa aiemmasta tuotannosta melko syvälle modernien elektropop-soundien metsään mm Billie Eilishin ja Malkan innoittamana”, artisti itse kertoo kappaleesta.

Kuuntele uusi kappale alta.

Lisää luettavaa