Muun muassa MF Doomin kanssa työskennellyt Danger Mouse sekä The Shins -yhtyeen laulaja James Mercer julkaisevat yhteisen levyn 8 vuoden jälkeen

Broken Bells palaa kokonaisen albumin voimin.

30.06.2022

Yhdysvaltalainen indierock-yhtye Broken Bells kertoi eilen julkaisevansa uuden albumin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2014. Tällöin Brian Burtonin – joka tunnetaan paremmin Danger Mouse -nimellä – sekä The Shins -bändin perustajana ja laulajana tunnetun James Mercerin muodostama duo julkaisi kokopitkän nimeltä After The Disco.

Yhtye paljasti jo vuonna 2018, että uutta musiikkia voisi mahdollisesti olla tuloillaan, jonka jälkeen bändiltä saatiinkiin kaksi uutta singleä. Tällä kertaa tiedonannon mukana seurasi kuitenkin lupaus siitä, että uusi albumi nimeltä Into The Blue ilmestyy ”pian”.

Esimakuna tulevasta bändi julkaisi uuden We’re Not In Orbit Yet… -nimisen kappaleen ja musiikkivideon. Kosmoksen tutkimattomia syvyyksiä vellovien äänimaisemisen kautta tarkastelevassa biisissä sukelletaan sielu edellä pimeään, joskin uljaiden ja toiveikkaiden sävyjen kautta.

Katso musiikkivideo alta.

Lisää luettavaa