Rakas lukija, tervetuloa seuraamaan suoraa lähetystä suomalaisen musiikkibisneksen suurimmasta, kauneimmasta, tärkeimmästä ja tutusta sekä turvallisesta Emma M Gaalasta! Juontajana toimii edellisessä elämässään jotain kammottavaa tehnyt ja sen takia suomalaisia gaaloja mikrofoni kädessä vaeltamaan tuomittu Heikki Paasonen.
Heikki onkin jo tositoimissa ja löytänyt haastateltavakseen jonkun äidinkieltään välttävästi osaavan stetsonipään, joka saa Andyn ja Miken näyttämään raikkailta ilmestyksiltä – tai fucking freshiltä, kuten tämä nuorisokielellä tulisi varmaankin ilmaista.
Fucking onkin tämänvuotisen Emma M Gaalan teema. Sen sijaan että musiikkiväki juhlisi sukupuolen ja seksuaalisuuden monimuotoisuutta tai ottaisi yhtenäisesti kantaa ahdistelua ja häirintää vastaan, se pesee kätensä kaikesta kantaaottavuudesta ja keskittyy rehdisti kiroiluun. Paitsi ”Warnerin muijien haippirinki”, joka oli pitänyt huolen, että he ovat gaalan parhaita ihmisiä ilmoittamalla noin kahta päivää etukäteen mustista #metoo-iltapuvuista punaisella matolla.
Voimakkaimman vaikutuksen teki silti sadattelu. Vuoden tulokkaaksi palkittiin soolouransa aloittanut ja kiroilukielensä suomeksi vaihtanut Leo, joka muistetaan etenkin veljensä Tuure Kilpeläisen hiteistä ja hatuista. Leon kiitospuheessa viljellyt vitut sulattivat koko kansan sydämet ja inspiroivat sosiaalisten medioiden kommenttikentät täyteen yhtä värikästä kielenkäyttöä – nuorisossa todella on tulevaisuus, ja Pikku G:n paluu täten perusteltu!
Laskupäämme mukaan Universal sai noin kolmestakymmenestä jaetusta pystistä vain yhden, mikä on pienoinen ihme, sillä onhan tunnustettu tosiasia, että levy-yhtiöitä on Suomessa vain kolme.
Hääppöisemmin ei mene niin kutsutuilla ”indie-artisteilla”: sääliehdokkuudet saaneet astridswanit ja litkuklemetit ovat toki tervetulleita gaalaan, kunhan maksavat bisneshintaiset illalliskorttinsa itse. Pulinat pois, majorit ovat puhuneet!
Gaalaillan henkilödraama oli rakennettu VilleGallen ja Elli Haloon varaan. Aluksi näytti siltä, että tarpeeksi vettä on ehtinyt virrata ex-rakastavaisten hulluuden highwaytä, kun kaksikko nousi taustayhtyeidensä J:n ja Helsingin kanssa lavalle esittämään otteita Kid Rockin laulukirjasta. Myöhemmin illalla Ellin ryövätessä räppäreiden popkornit vuoden albumin muodossa VilleGallen ilme oli niin sanotusti fucking priceless.
Yksi ennakkoon nousseista puheenaiheista oli Popedan periaatepäätös olla esiintymättä playbackinä. 40 vuotta ”rokannut” bändi ei kokenut aiheelliseksi muuttaa toimintatapojaan – mitä siitä, vaikka on joskus ihan erikseen pyytänyt playbackia, mutta joutunut tyytymään singbackiin, kuka näitä laskee.
Manselaisen suoraselkäinen yhtye palkittiin tästä hyvästä Erikois-Emmalla, jota vastaanottaessaan Pate Mustajärvi veti punaisen maton oman statementinsa alta lipsauttamalla bändinsä olevan ”ansaitulla lomalla”. Huh, nimittäin: sähkökitara ei ole kuollut, se on tankkaamassa baarirusketusta Mallorcalla!
Reino Nordinin pitäisi esiintyä tässä välissä, mutta lähes joka kategoriassa ehdolla ollut ja murskatappiot niissä kaikissa kärsinyt doping-antautuja on vetäytynyt tuttuun tapaansa sähköautoon itkemään. Pitikin mainostaa sitä raitistumista! Noh, kaksi ei valehtele: Spotify-tilastot ja Reicci.
Autoista puheen ollen! Vaikka Lahden suurmäen valloittaja leiskauttaakin eläkkeelle, on Emma M Gaalan status quo säilytettävä: kriitikot ja raadit ovat väärässä, kaduille jalkautettu Team Cheek oikeassa. Jos huomisen lehdessä kerrotaan muuan ökymersun kadonneen parkkihallista, Paluu tulevaisuuteen -henkinen (siis se elokuva, jossa VilleGalle näyttelee Marty McFlyta) tempaus on onnistunut ja Cheek saapuu pokkaamaan yleisön äänestämät patsaat myös tulevina vuosina.
Nyt suljemme Heikki Paasosen arkkuunsa odottamaan ensi vuotta, jolloin jatkamme täysin samoissa merkeissä. Mitä nyt tasa-arvoa on parannettu: vuoden naissolistiksi kelpuutetaan jatkossa myös miehiä. Emma M Gaalasta ensi talveen, adios niin fucking vitusti!