Leveällä hymyllä jo 80-luvulla varustettu nuori rumpali Dave Grohl liittyi ensimmäiseen bändiinsä samaisen vuosikymmenen loppupuolen tienoilla. Kyseessä oli Washington DC:ssä vaikuttava punk-ryhmä Scream.
Scream oli julkaissut siihen mennessä jo pari omassa skenessään hyvinkin vaikutusvaltaista albumia, mutta Grohlilla varustettua, vuonna 1988 ilmestynyttä neljättä No More Censorship -kiekkoa pidetään erityisesti bändin uraa määrittävänä teoksena.
Nyt levy on tulossa uudestaan markkinoille remiksattuna versiona ja mikä toki ihaninta, levyltä on jo yksi single nettiaalloilla. Tsekkaa God Squad alta.