Nuori suomalaisartisti tekee parodiaa 80-luvun diskolevyjen rasvaisista sanoituksista

Knife Girl julkaisi esikoissinglensä.

04.06.2021

Knife Girl on 20-vuotias Lili Aslo, joka teki musiikkia aiemmin aliaksella Olli. Knife Girlin debyyttisingle Give It 2 Yu julkaistiin tänään. Kappale on esimakua heinäkuussa ilmestyvältä Metro-ep:ltä.

”Sain kappaleeseen inspiraation 80-luvun disko- ja funk-levyiltä. Biisin lyriikka on parodiaa noilta levyiltä usein löytyvistä seksuaalisista ja objektifioivista sanoituksista”, Knife Girl kertoo.

Knife Girl sanoo äänittäneensä ep:n kappaleet kotonaan kuluneen vuoden aikana.

”Osa kappaleista on hassumpia kuin toiset, mutta ne kaikki edustavat jotain puolta minusta.”

Lisää luettavaa