Rumban juttusarjassa nostetaan esiin nousevia ja potentiaalisia nimiä. Jutussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten artistin polulle ikinä päädyttiin. Edellisessä osassa oli Yrjänä, sen löydät täältä.
Tänään Rumban juttusarja aktivoituu kesän jälkeen, ja ensimmäiseksi kuullaan Mustan Hanhen matkasta kohti musiikkia. Artistin alkutaipale oli vahvasti suomiräppiin ja trap-musiikkiin painottunutta – ensimmäinen tuplasingle ilmestyi Överdogin kautta vuonna 2016, kuten myös seuraavana vuonna julkaistu debyyttilevy. Lähivuosien aikana artistin diskografia on laajentunut käsittämään yhden ep:n lisäksi kaksi kokopitkää ja lukuisia singlejä, jotka ovat Överdogin lisäksi tulleet Monspin kautta tai omakustanteena.
Tänä kevänä Musta Hanhi kiinnitettiin Olli Antonion luotsaamalle Kreme-levymerkille, ja uutta musiikkia on kuultu tähän mennessä kolmen singlen verran. Helmikuussa julkaistu Yksin pimeeseen näytti, että suomiräpin maailmasta on kuljettu erittäin kauas: ”Mustan Hanhen tuotanto painottuu nykyään enemmän indierockiin kuin uran alkuvaiheilta tuttuihin trap-soundeihin”, kirjoitimme täällä.
Eilen ilmestyi artistin uusin kappale En haluu tanssia ruusuilla. Kuuntele biisi ja lue Mustan Hanhen haastattelu alta.
Mikä soi napeissa just nyt?
”Ehdin vihdoinkin tsekkaamaan Montell Fishin uuden levyn, joten sitä on tullut kuunneltua. Hänellä on todella kiva ääni, ja muutenkin levyn äänimaailma on sopinut fiiliksiin. Myös Snapir ja hänen Lung-albuminsa on ollut soitossa. Luulin aluksi, että hän olisi esimerkiksi jenkkiläinen, mutta hän onkin Suomesta. Vahva kuuntelusuositus. Plus kaikki muu mielenkiintoinen listalta, joka on liian pitkä tähän.”
Mist sä tuut?
”Musta hanhi, tuttavallisemmin Hannu, Turusta. Voisi sanoa että olen muusikko. Teen musaa ja siihen liittyviä juttuja. Olen päätynyt tähän intohimosta musiikkiin, ja siksi että enoni roudasi rumpunsa mulle rummutettaviksi meidän koiramme tilalle.”
Silloin tajusin että haluan artistiksi.
”Olin varmaan jotain 5-7 -vuotias, kun aloin kinuamaan, että haluan äänittää enoni 4-raitanauhurilla biisejä. Siinä meni aikaa ennen kuin eno suostui huoltamaan sen nauhurin ja äänittämään sävellyksiäni. Sitten se päivä koitti kun hän kävi painamassa reciä ja odotti käytävällä, että olen valmis. Kun vihdoin sain kuulla omat biisini, niin olin että jees, lisää.”
”Seitsemännellä luokalla oli seuraava sellainen hetki, kun soitettiin koko koulun edessä Going to the party -bängeri. Sen jälkeen mua vissiin yritettiin kiusata siitä, kun huudeltiin sitä biisiä ja naurettiin perään. Mutta mä näin sen niin, että se oli ainut biisi joka jengillä jäi päähän soimaan, joten voitto. Se vahvisti sitä fiilistä, että kyllä sitä haluaa tehdä musaa.”
Musiikillinen esikuvasi?
”Tähän on mahdotonta valita sitä yhtä ja ainutta. Musiikkimakuni on laaja, ja joka puolelta löytyy esikuvia ja vaikutteita. Antaisin myös tässä kohtaa kunnian enolleni, joka mahdollisti soittamiseni vaippaiästä asti. Hänen oman Pretty Babies -projektinsa levyt tuli myös monesti luukutettua läpi, niin kai se sitten on Pretty Babies ja mun enoni. En tiedä osaisinko edes soittaa, ellei hän olisi ollut elämässäni.”
”Jos haluaa tunnetun bändin vielä mainita, niin Bloc Party on aina ollut mulle esikuva. Yhtyeen laulaja Kele Okereke on mielestäni ollut tosi rohkea laulujensa kanssa, ja se alkuperäinen kokoonpano oli niin jotenkin aaah. Matt Tongin tyyli soittaa, ja ne kompit. Gordon Moakesin yleinen olemus ja Russell Lissackin efektit. Itse asiassa Russellin efektien käyttö skeballa on varmasti vaikuttanut omaankin musiikkiini.”
Supervoimasi?
”Soittelen itse kaikki soittimet, enkä ole erityisen tekninen minkään kanssa, joten on paljon virheitä ja epävireitä. Mutta mietin sen niin, että tämä on minä: voisin soittaa tämän paremminkin, mutta mä tykkään enemmän tästä. Mutta kuten kaikkien supervoimien kanssa, tässäkin on varjopuolensa. Miksaus-vaiheessa joutuu kuitenkin usein palaamaan takaisin ja soittamaan pätkiä uusiksi.”
Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
”Varmaan rosoisuus iskisi ekana mulle. Ehkä tämä ajan mittaan muotoutunut Hannu-soundi voisi puhutella, sillä se eroaa varmaan massasta.”
Musta Hanhi?
”Musiikkini on kotikutoista. En ole superhifistelijä, ja se kuuluu valintoina esimerkiksi miksauksellisesti. Mun tuotantotapani on aika suoraviivainen, ja biisit syntyvät usein yhden tai kahden session myötä. Aiheet pyörivät jostain syystä yleensä synkemmissä teemoissa. En vain saa ulos iloisia asioita, ainakaan omaan musaan. Mulle tässä hommassa on tärkeintä musa ja se että saan tehdä sitä, etenkin juuri sellaista musiikkia mitä itse haluan tehdä. Kaikki muu mitä se tuo mukanaan on plussaa.”